Kalaherkut ovat kiistaton osa suomalaisen joulupöydän perinneherkkuja. Makuja.fi otti selvää, mikä on suomalaisten suosikki joulun kalaherkuista
Kalakauppias Juha Lindberg Erikssonin kalakaupasta kertoo, että suomalaiset ostavat jouluisin hurjan paljon erilaisia kalaherkkuja. Jouluna yksi kalatuote on kuitenkin suomalaisille ylitse muiden.
– Kyllä se on graavilohi! Lindberg kertoo.
Siikaa, sillejä ja lohta
Graavilohen lisäksi suomalaisissa joulupöydissä nähdään muitakin kaloja. Esimerkiksi silli on kiinteä osa monen suomalaisen jouluista ruokalistaa.
– Lisäksi myymme paljon graavisiikaa ja kylmäsavulohta. Suomalaiset silakkajalosteet ovat myös suosittuja sinappisilakasta sipulisilakkarulliin, Lindberg toteaa.
Joulun suosituimpia kalaherkkuja yhdistää se, että ne syödään kylminä, niin kuin suuri osa muistakin jouluruoista.
– Verrattaen aika harva ostaa lämminsavulohifilettä, vaikka kyllä sitäkin toki menee, Lindberg kertoo.
Heli Kuitunen, heli.kuitunen(at)mtv.fi
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.