Vuoden 2019 ravintola on todellinen yllättäjä – nuorilla yrittäjillä ei aiempaa kokemusta ravintolan pyörittämisestä: "Se on vahvuutemme, erilaisuutemme"

Vuoden ravintola löytyy Turusta 7:26 Vuoden ravintola löytyy Turusta
Vuoden 2018 ravintola oli turkulainen Kaskis.

Suomen Gastronomien Seuran valitsema Vuoden ravintola 2019 on helsinkiläinen Chapter.

Chapterin tarina alkoi keväällä 2017, kun Torikortteleista vapautui tila, johon nuoret yrittäjät, Romany ja Juho Ekegren, avasivat ensin baarin ja puoli vuotta ajatusta kypsyteltyään täysimittaisen illallisravintolan. Reilussa vuodessa ravintola on ottanut Helsingin ravintolaskenessä edelläkävijän roolin.

Nyt Suomen Gastronominen seura on valinnut Chapterin Vuoden ravintolaksi vuosimallia 2019. 

Suomen Gastronomien Seura ry on myöntänyt Vuoden ravintola -tunnustuksen ansioituneille ravintoloille vuodesta 1985 lähtien. Ravintola Chapter on 29. tunnustuksen saanut ravintola.

Vuoden ravintolaksi nimeäminen lyhyen toiminnan jälkeen on upea kunnia – etenkin kun katsoo edellisten vuosien voittajia, Juho Ekegren pohtii.

– Nämä listaukset, joissa olemme olleet kärkisijoilla, tuntuvat surrealistisilta. Suuri osa paikoista ja keittiömestareista on sellaisia, joilta olen oppinut paljon ja arvostan heitä. Tuntuu oudolta olla samalla listalla.

– Olen luottanut alusta asti meidän yksinkertaiseen tyyliin, ja se vahvistuu koko ajan. Tiedän, että olemme tehneet superhyvää duunia, ja uskon että olemme tämän ansainneet, Ekegren riemuitsee.

Kasvikset nousseet isoon rooliin

Chapterin 5, 7 tai 10 ruokalajin maistelumenuissa kasviksilla on iso rooli. Juho Ekegren toteaa, että se on kaiken summa.

– Kasvikset ovat nousseet isoon rooliin alitajuntaisesti, automaattisesti. Niihin kytkeytyy kaikki itse alusta asti tekeminen. On siistiä, että saamme kaupunkilaisten omalta pellolta samoja raaka-aineita kuin osakkaatkin. Me pystymme hyödyntämään paremmin pienet harvennusporkkanat, -punajuuret, juurisellerin juuret ja vihreät naatit, joita ei saada jaettua sadonjaoissa kotitalouksille, Ekegren pohtii.

Chapterissa korostuu ajatus siitä, että kaikki hyödynnetään ja asiat tehdään omalla tavalla.

– Meillä ei ole pidempää historiaa ravintolan pyörittämisestä taustalla. On ollut helppo ajatella asioita uudelta kantilta, kun ei ole vanhaa pohjaa rasitteena. Se on vahvuutemme, erilaisuutemme. Jos joku juttu tuntuu meistä hyvältä, teemme niin!

Vuonna 2018 Vuoden ravintola -titteli meni turkulaiselle ravintola Kaskikselle. 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.