Voiko olutta juoda parasta ennen -päiväyksen jälkeen?

Olut alkoholi kauppa marketti market
Lehtikuva

Olut on tuoretuote, joka on tehty juotavaksi, ei säilytettäväksi. Oikein säilytettynä vahvat oluet voivat kuitenkin säilyä jopa vuosia.

– Pitää muistaa, että olut on tuoretuote, eli se tavallaan koko ajan vanhenee, ja sen maku muuttuu ja elää mitä vanhemmaksi se menee, sanoo Olutliiton puheenjohtaja Heikki Kähkönen.

Olut säilyy parhaiten valolta suojattuna, tasaisen viileässä lämpötilassa. Parhaiten säilyvät oluet, joilla on korkea alkoholiprosentti.

Vahvat oluet voivat säilyä kellarilämpötiloissa jopa vuosia. Vanhin olut, jota Kähkönen on juonut, oli 45-vuotias tanskalainen pääsiäisolut.

Olutta oli säilytetty 1960-luvulta asti optimaalisissa olosuhteissa, ja se oli säilynyt ikäänsä nähden varsin hyvin.

– Oli se vähän karamellisoitunut, mutta siinä oli alkoholia 7–8 prosenttia, ja sitä oli säilytetty luolassa syvällä kiven sisässä liikuttelematta.

Vanhentunutta olutta ei kannata juoda

Jos tavallisesta lagerista on parasta ennen -päiväys mennyt, maku ei ole enää parhaimmillaan.

– No voihan sitä juoda, mutta se maistuu ihan p*skalle.

Vaikka oluen kierto on kaupoissa varsin nopeaa, päiväysmerkintöihin kannattaa kiinnittää huomiota. Tavallinen lager säilyy noin puoli vuotta.

Jos huomaa ostaneensa vanhentuneen oluen, se kannattaa palauttaa kauppaan.

Katso videolta, kuinka olutta valmistetaan Hartwallin panimolla!

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.