Vapun himotuimman juoman valmistus onnistuu jokaiselta – itse tehty sima saa kaupan versiot kalpenemaan!

Näin teet perinteistä simaa 1:26 Näin teet perinteistä simaa

Perinteisen vappujuoman, siman, valmistus vie jääkaapissa viikon, huonenlämmössä se valmistuu noin kolmessa päivässä. 

Sima syntyy yksinkertaisista, luonnollisista raaka-aineista: vedestä, sokerista, sitruunasta ja hiivasta. Sen valmistaminen on yksinkertaisempaa kuin moni luulee, kunhan vain seuraa ohjeita ja malttaa antaa siman kypsyä rauhassa.

Raikas sima sopii vapun lisäksi muihinkin kevään ja kesän juhliin.

Muokkaa perinteistä juomaa makusi mukaan

Tärkeää on laittaa sima käymään hyvissä ajoin ennen juhlapäivää. Viileässä tilassa, kuten jääkaapissa, sen valmistuminen vie viikon. Jos kiire yllättää, siman voi antaa käydä huoneenlämmössäkin, jolloin se valmistuu noin kolmessa vuorokaudessa.

Jos simasta haluaa väriltään tummempaa, voi sen valmistukseen käyttää yksinomaan fariinisokeria. Jos taas kaipaat simaan enemmän sitruunan makua, lisää luomisitruunoiden kuoriosia kuumaan veteen yhdessä sokereiden kanssa. Tällöin sima tulee siivilöidä ennen pullotusta. 

Perinteisen sijaan kannattaa kokeilla myös raikasta limettisimaa, jonka voi halutessaan maustaa raikkailla yrteillä, kuten mintulla, basilikalla tai sitruunamelissalla.

Poimi alta helpot, mutta maistuvat reseptit. 

Perinteinen sima

4 l vettä
250 g fariinisokeria
250 g taloussokeria
1–2 sitruunan mehu
1/5 tl tuorehiivaa (herneen kokoinen pala)

Pullotukseen: sokeria, rusinoita

Kiehauta puolet vedestä isossa teräskattilassa. Nosta kattila levyltä ja sekoita sokerit joukkoon. Lisää sitruunamehu ja loput vedestä, anna jäähtyä. Kun sima on kädenlämpöistä, ota kattilasta noin 1 dl simaa ja sekoita siihen hiiva. Kaada sima-hiivaseos takaisin kattilaan ja sekoita hyvin. Anna siman tekeytyä huoneenlämmössä kannen tai liinan alla noin vuorokauden ajan.

Laita puhtaisiin pulloihin 1 tl sokeria simalitraa kohden, ja halutessasi muutama rusina. Pullota sima ja pane jääkaappiin.  Sima on valmista, kun rusinat nousevat pintaan. Viileässä (jääkaapissa) valmistumisaika on noin viikko, huoneenlämmössä noin 3 päivää. Paine pullossa kasvaa käymisen jatkuessa, joten älä käytä liian tiukkaa korkkia.

Säilytä sima jääkaapissa ja nauti noin viikon kuluessa.

Limettisima

4 l vettä
250 g fariinisokeria
250 g taloussokeria
1 dl limetin mehua (n. 3–4 limettiä)
herneenkokoinen pala tuorehiivaa

Pullotukseen: sokeria, rusinoita

Kiehauta puolet vedestä isossa teräskattilassa. Nosta kattila levyltä ja sekoita sokerit joukkoon. Lisää loput vedestä ja limetin mehu, anna jäähtyä.

Kun sima on kädenlämpöistä, ota kattilasta noin 1 dl simaa ja sekoita siihen hiiva. Kaada sima-hiivaseos takaisin kattilaan ja sekoita hyvin. Anna siman tekeytyä huoneenlämmössä kannen tai liinan alla noin vuorokauden ajan.

Laita puhtaisiin pulloihin 1 tl sokeria simalitraa kohden, ja halutessasi muutama rusina. Pullota sima ja pane jääkaappiin. Sima valmistuu noin viikossa. Paine pullossa kasvaa käymisen jatkuessa, älä käytä liian tiukkaa korkkia.

Säilytä sima jääkaapissa ja nauti viikon kuluessa.

Reseptit: DanSukker

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!