Valiolta huikea maitokeksintö: "Maailmassa ei toista samanlaista"

Kuvituskuva. Valio tuo syksyllä kauppoihin pohjaanpalamattoman maidon. Lehtikuva

Valio on kehitellyt uudenlaisen maitojuoman, joka ei pala kattilassa pohjaan. Kyseessä on maailman ensimmäinen pohjaanpalamaton maito.

Puuro paloi pohjaan, ja kattila kaipaa jynssäämistä? Pian tämä arkinen ongelma on voitettavissa. Valio tuo nimittäin syyskuussa kauppoihin maidon, joka ei pala pohjaan edes teräskattilassa.

Valion mukaan pohjaanpalamaton maito toimii kuumennettaessa paremmin kuin tavallinen maito. Valio teetti aiheesta Research Insight Finlandin kvalitatiivisen tutkimuksen sekä kotikokeilun. Uusi maito ei pala pohjaan, vaan kestää keittämisen ja kuumentamisen tavallista maitoa paremmin. Maitopohjaista ruokaa ei näin ollen tarvitse sekoittaa ja vahtia koko ajan, vaan sen voi antaa kypsyä rauhassa välillä hämmentäen.

Maailmassa ei toista samanlaista maitoa

Valion tuotekehitys perustuu tutkimukseen, kuluttajien kuuntelemiseen ja innovaatioihin. Pohjaanpalamaton maito valmistetaan Valion patentoimalla menetelmällä. Samanlaista ominaisuutta ei ole Valion mukaan missään muussa maidossa tai maitojuomassa maailmassa.

– Me Valion tuotekehityksessä olemme historiamme aikana oppineet yhtä jos toista maidosta ja sen ainesosista. Tuotekehityksessä yhdistämme olemassa olevaa tietoa uusiin tutkimustuloksiin ja teknologioihin. Tutkiessamme uutta heraproteiinien suodatusteknologiaa ajattelimme, että heran poistaminen maidosta saattaisi auttaa maidon palamisongelmaan - heraproteiinin lämpöherkkyys oli tunnettu tosiasia. Oletus osoittautui oikeaksi, Valion tuotekehityspäällikkö Tiina Hämäläinen kertoo.

Hämäläisen mukaan uutuusmaito maistuu tavalliselta maidolta. Maitoutuus tulee kauppoihin syksyllä nimellä Valio kiehu 3% maitojuoma. Se on laktoositon ja D-vitaminoitu.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!