Väärinkäsitys synnytti hittituotteen – tätä et tiennyt Coca-Colasta

Maailmanlaajuisesti tunnettu Coca-Cola-pullo täyttää tänä vuonna jo 100 vuotta. Moni ei kuitenkaan tiedä, mistä klassikkojuoman pakkaus on saanut alkunsa.

Coca-Cola on yksi maailman tunnetuimmista brändeistä. Juomaa on myyty soodabaareissa laseittain jo vuodesta 1886, mutta kaarevalinjainen pullo suunniteltiin vasta vuonna 1915.  Miten pullo oikeastaan syntyi?

Coca-Colassa kaakaopapuja?

Erottuakseen lukuisista kilpailijoista Coca-Cola antoi kahdeksalle lasiyhtiölle tehtäväksi suunnitella pullo, jonka muodon tunnistaisi jopa pimeässä. Voittajaksi valikoitui Root Glass Company, jonka vuonna 1915 patentoiman pullon muoto mukailee kaakaopapua. Suunnittelijat nimittäin luulivat virheellisesti, että Coca-Colan yhtenä valmistusaineena on kaakao. Sitä juomassa ei ole, mutta yrityksen johto ihastui silti pullon muotoon.

Olympialaiset toivat Coca-Colan Suomeen

Coca-Cola-pullo oli ensimmäinen kuluttajatuote, joka kuvattiin Time-lehden kanteen. Jo vuonna 1949 jopa 99 % amerikkalaisista tunnisti Coca-Cola-pullon pelkän muodon perusteella.

Suomeen Coca-Cola tuli ensimmäisen kerran virallisesti Helsingin olympiakisojen yhteydessä 1952. Juoman valmistus käynnistyi Suomessa vuonna 1957 ja Suomen Coca-Cola aloitti toimintansa seuraavana vuonna.

Lähde: Coca-Cola Company

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!