Unohda tylsä lisuke – ethän jätä riisiä maustamatta?

riisi
Shutterstock

Unohda tylsä riisi – mausta tuttu lisuke uusin tavoin!

Riisin keitto aterian lisukkeeksi voi olla monelle liki päivittäinen tai ainakin viikoittainen toiminto. Mutta tavallinen riisi päivä toisensa jälkeen voi käydä melko tylsäksi. Tässäpä kolme kikkaa, joiden avulla teet peruslisukkeesta paljon mielenkiintoisemman ja herkullisemman makuisen.

1. Paahda riisinjyvät

Paahda kuivat riisinjyvät voissa tai oliiviöljyssä ennen kuin keität ne. Näin niihin tulee hieman pähkinäinen maku. Kokeile erityisesti täysjyväriisin kanssa.

2. Keitä riisi kana- tai vihannesliemessä

Tämä on melko yksinkertainen ratkaisu tylsän makuisen riisin pelastamiseksi. Voit heittää keitinveteen vain kana- tai vihannesliemikuution tai tehdä liemen itse. Laita tällöin kattilaan puolet puhdasta vettä ja puolet kanalientä. Saat riisiin makua ja täyteläisyyttä juuri sopivasti.

3. Mausta riisi samoin kuin ruokakin

Mikä tahansa aromaattinen yrtti tai vihannes tuo mielenkiintoa riisikattilalliseen. Usein riisiin sopivat samat mausteet, joita käytetään itse pääruokaan. Kokonaiset mausteet tuovat usein hienovaraisempaa makua. Jauhetut mausteet ovat puolestaan hyvä valinta silloin, kun riisin halutaan erottuvan ruoan joukosta.

The Kitchn -sivustolla vinkataan, että laakerinlehti on usein hyvä valinta riisin joukkoon, olipa pääruokana mitä hyvänsä. Kardemumma ja korianteri puolestaan toimivat hyvin, jos riisi on osa esimerkiksi intialaista ruokaa. Timjami ja oregano sopivat, jos ateria on ranskalainen tai italialainen. Kurkumalla värjäät riisin keltaiseksi.

Lähde: The Kitchn

Makuja.fi – tykkää meistä Facebookissa ja Instagramissa!

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat