Tutuista ruoka-aineista paljastui uutta tietoa: Yllättävä vaikutus mieleen

vihannekset
Hedelmien ja vihannesten lisääminen ruokavalioon on suotuisaa kehon lisäksi mielelle. Shutterstock

Warwickin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa saatiin viitteitä siitä, että hedelmien ja vihannesten syöminen voi vaikuttaa siihen, kuinka onnelliseksi itsensä kokee.

Iso-Britanniassa tehdyssä tutkimuksessa dokumentoitiin peräti 12 000 ihmisen ruokailutottumuksia ruokapäiväkirjojen muodossa. Tutkimusta varten tutkimukseen osallistuneet kirjasivat päivittäin ylös tiedot siitä, mitä he olivat syöneet ja miltä heistä tuntui.

Hedelmät ja vihannekset tekevät onnelliseksi

Tutkimuksessa havaittiin, että mitä enemmän tutkimukseen osallistuneet söivät päivän aikana hedelmiä ja vihanneksia, sitä onnellisemmaksi he kokivat olonsa. Vastaavasti tutkimukseen osallistuneet kokivat olevansa entistä onnellisempia sen jälkeen, kun he olivat lisänneet vihannesten ja hedelmien määrää ruokavaliossaan. 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.