Tutkimus paljasti chilin syömisen ällistyttävän terveysvaikutuksen: "Ei ole riippuvainen ihmisen muusta ruokavaliosta"

Chilinkasvatuksen ABC 7:41 Chilinkasvatuksen ABC

Tuoreen tutkimuksen mukaan chilin syöminen vähentää riskiä kuolla sydänkohtaukseen tai halvaukseen.

Videolla kerrotaan, miten chilejä voi kasvattaa itse kotona. 

Chilin terveyshyödyistä on tiedetty jo pitkään, mutta nyt tutkijat ovat löytäneet jälleen uuden syyn suosia tätä tulista raaka-ainetta. Italiassa toteutetun tutkimuksen mukaan chilin säännöllinen syöminen voi nimittäin pienentää riskiä kuolla sydänkohtaukseen tai halvaukseen.

Ruokavaliolla ei väliä, jos syö säännöllisesti chiliä?

Tutkimuksessa verratiin 23 000 ihmisen terveystietoja. Osa ihmisistä söi chiliä ja osa ei. Tutkittavia seurattiin ja heidän terveystietojaan raportoitiin yli 8 vuoden ajan.

Niillä ihmisilä, jotka söivät chiliä vähintään neljä kertaa viikossa, riski sydänkohtauksesta aiheutuvaan kuolemaan putosi 40 prosenttia. Riski halvauskuolemaan sen sijaan yli puolittui. Tutkimustuloksista kerrottiin Journal of the American College of Cardiology -julkaisussa.

–  Mielenkiintoista on, että kuolleisuusriski ei ole tutkimuksen mukaan riippuvainen ihmisen muusta ruokavaliosta. Toisin sanoen joku saattaa noudattaa terveellistä Välimeren ruokavaliota ja joku toinen saattaa syödä vähemmän terveellisesti, mutta silti chilillä oli suojaava vaikutus, tutkimusta johtanut italialaisen neurologisen tutkimus- ja hoitoinstituutin Neuromedin tutkija Marialaura Bonaccio kommentoi.

Neuromedin väestöterveystieteen osaston johtaja ja Varesen Insubrian yliopiston professori Licia Lacoviellon mukaan italialaista ruokakulttuuria voi kiittää siitä, että moni syö säännöllisesti chiliä.

– Kuten Kiinassa ja Yhdysvalloissa on jo aiemmin todettu, tiedämme, että eri paprikalajit, vaikka niitä kulutetaan eri tavoin ympäri maailmaa, voivat suojata terveyttämme.

Suoraa syy-yhteyttä ei pystytty todistamaaan

Muualla maailmassa suhtaudutaan kuitenkin vielä hieman skeptisesti tutkimustuloksiin. Esimerkiksi brittitutkijoiden mukaan italialaistutkimus ei pysty osoittamaan suoraa syy-yhteyttä chilin syömisen ja terveyshyötyjen väliltä. On kuitenkin mahdollista, että chilin syöminen on yhteydessä muiden terveellisinä miellettyjen ruokien syömiseen. 

– Vaikka chili voi olla maukas lisä ruokiimme, välitön vaikutus on todennäköisesti pieni ja on todennäköisempää, että se tekee muiden terveellisten ruokien syömisestä miellyttävämpää, Astonin lääketieteellisen koulun ravitsemustieteilijä Duane Mellor sanoo. 

Chilin sisältämällä kapsaisiinilla on jo aiemmin todettu olevan joitakin terveyttä edistäviä ominaisuuksia. Se voi muun muassa suojata mahahaavalta ja kiihdyttää aineenvaihduntaa. Erilaisissa chileissä on myös runsaasti vitamiineja, erityisesti C- ja E-vitamiinia. Kapsaisinoidit sitoutuvat hermoston reseptoreihin, jotka tuottavat aistimuksen kivusta ja poltteesta. Tämä saa kuitenkin aikaan mielihyvää tuottavan endorfiinin vapautumisen, jolloin chileihin voi syntyä myös jonkinasteinen riippuvuus.

Lähde: CNN

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat