Tutkijoiden yllätysväite: Kaikki ovatkin aina valmistaneet kahvia väärin – vaikuttaa makuun

kahvi pulla kahvitauko
Tutkijoiden mukaan ihmiset käyttävät kahvipapuja liikaa ja liian hienolla jauhatuksella. Shutterstock

Tuoreen tutkimuksen mukaan ihmiset käyttävät kahvissaan yksinkertaisesti liikaa kahvia. 

Tieteellisessä Matter-julkaisussa esitelty tuore tutkimus väittää, että ihmiset ovat jo pitkään keittäneet väärin kahvinsa. Tähän tulokseen päätyivät tutkimukseen osallistuneet tutkijat ja matemaatikot. Tutkimuksesta uutisoi muun muassa Fox News.

Asiantuntijoiden mukaan kahvinkeittäjät sekä kotona että kahviloissa käyttävät kahvissaan liikaa papuja ja liian hienoksi jauheuttuna, jolloin juoman mausta tulee epätasainen ja raaka-ainetta menee hukkaan. Tutkimuksessa käsiteltiin erityisesti espressokahvia.

Vähemmän papuja, karkeampi jauhatus

Tutkijoiden mukaan ihmisten tulisikin käyttää vähemmän papuja ja karkeampaa jauhatusta, jolloin kahvin mausta tulee tasaisempi ja parempi, ja hävikiltä vältytään.

– Suurin osa kahvialalla työskentelevistä käyttää hienoa jauhatusta ja paljon kahvipapuja, jolloin kahviin tulee ennalta-arvaamaton kitkeryys ja happamuus. Vaikka se kuulostaa oudolta, kokeemme ja mallinnuksemme osoittaa, että tasalaatuisempaa kahvia saa yksinkertaisesti käyttämällä vähemmän kahvipapuja ja karkeampaa jauhatusta, Oregonin yliopiston kemisti Christopher Hendon toteaa.

Tutkimuksen perusteella yhteen espressoshottiin tulisi käyttää 15 grammaa kahvia 20 gramman sijaan. Tämä johtaisi sekä taloudellisempaan että kestävämpään kahvinkulutukseen. Kahvialan ammattilaiset kuitenkin muistuttavat, että asia ei ole niin mustavalkoinen.

– Uuttamisprosessiin vaikuttaa oleellisesti kahvipavun alkuperä. Esimerkiksi kasvupaikka, kahvipavun kuoren fermentointi ja huuhteluprosessi vaikuttava kahvin maitohappotasoihin, Kettner Coffee Supplyn barista Adam Budnick sanoo.

Lähde: Fox News

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!