TOP 10: Näitä mausteita suomalaiset käyttävät eniten

Suola ja pippuri käyvät Suomessa kaupaksi. Shutterstock

Vaikka chilin suosio on kasvussa, suomalaiset käyttävät arkiruoassa vielä pääosin perinteisiä mausteita, kuten mustapippuria, ruokasuolaa, currya ja paprikajauhetta.

Suomalaiset ovat maustamisen suhteen melko perinteistä kansaa, vaikka eksoottisten makujen suosio kasvaakin jatkuvasti. Myydyimpien mausteiden joukossa on muun muassa mustapippuri, suola, oregano ja curry.

– Mustapippurista on tullut se yleismauste. Valkopippurin suosio on hiipunut aika paljon, eikä sitä näy resepteissä niinkään enää. Toisen nousun kokenut mauste Suomessa on maustepippuri. Pitkään kypsytettyjen ruokien suosio on noussut niin paljon, että samalla maustepippurin suosiokin on kasvanut, Meiran maustamistuotteiden tuoteryhmäpäällikkö Johanna Martikainen kertoo Makuja.fi:lle.

TOP 10 myydyimmät mausteet

1. Mustapippuri

2. Ruokasuola

3. Oregano

4. Curry

5. Paprikajauhe

6. Maustepippuri

7. Merisuola

8. Valkopippuri

9. Pippurisekoitus

10. Sitruunapippuri

Meiran keväällä 2014 toteuttama tutkimus selvitti suomalaisten maustamis- ja ruuanlaittotottumuksia. Kyselyyn vastanneista 18–69-vuotiaista 97,5 prosenttia ilmoitti käyttävänsä mausteita vähintään muutaman kerran vuodessa. Pääosin maustettiin itse tehtyä ruokaa joko ruuanlaittovaiheessa tai pöytämausteena, mutta 60 prosenttia vastaajista kertoi lisäävänsä mausteita kaupan valmisaterioihin. Viikoittain mausteita käytti 85,9 prosenttia tutkimukseen osallistuneistasta.

Myös eksoottisemmat maut maailmalta kiinnostavat suomalaisia ruoanlaittajia. Kyselyyn osallistuneista 30 prosenttia ilmoitti kiinnostuksen kohteekseen eksoottiset makumaailmat. Meksikolaiset tulisemmat mausteet ovat löytäneet tiensä moneen ruokapöytään samoin kun moderni intialaisittain maustettu ruoka. Urheilukilpailujen myötä esille noussut brasilialainen keittiö on niin ikään inspiroinut kotikokkeja. 

Tutkimuksen tiedonkeruu on tehty huhti–toukokuussa 2014 Internet-paneelissa, jossa haastateltiin 1038 suomalaista 15–69-vuotiasta henkilöä valtakunnallisesti edustavana otoksena. Vastaajanäytteen toimitti M3 Research A/S. Tutkimuksen suunnittelusta, haastattelujen toteutuksesta, tulosten analysoinnista ja raportoinnista vastasi Dagmar Insight & Implementation.

 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat