Unohda jouluruuhkissa lahjalistojen kanssa kiirehtiminen. Itse tehdyt lahjat ilahduttavat paitsi saajaa, myös antajaa. Tomi Björckin mukaan joulupakettiin sopii niin perinteinen, mausteinen limppu kuin rapsakka, itse leivottu näkkileipä.
Huippukokki Tomi Björckin vinkki joululahjaksi on itse leivottu joululeipä.
– Vähän vaihtelua silleihin, pikkelöityihin lisukkeisiin ja sinappeihin, hän sanoo.
Björckin mielestä joulun perinneruokien kanssa sopii parhaiten tumman makea, siirappinen leipä, johon on lisätty esimerkiksi jyviä, pähkinöitä tai suurimoita.
Itse leivottu näkkileipä on joulupöydän uusi tähti
Muille aterioille tai vaikkapa yön naposteluhetkiin sopii Björckin mukaan ohut näkkileipä.
– Itse leivottu näkkileipä on maukas ja erilainen vaihtoehto valmiille voileipäkekseille. Sen päälle voi valita esimerkiksi silliä, smetanaa, mätiä tai erilaisia juustoja. Itse käytän näkkileivän teossa apuna pastakonetta, mutta taikinasta saa ohuen kaulimellakin.
– Näkkileivässä tärkeintä on maku ja rakenne, siinä pitää olla sopivasti puruvastusta, Björck kiteyttää.
Myslillä makua ja rakennetta joululimppuun
Uutta makua ja vaihtelua perinteiseen joululimppuun saa lisäämällä taikinaan leseitä, hiutaleita ja myslejä.
– Hedelmiä, pähkinöitä ja hiutaleita sisältävät myslit sopivat moderniin joululimppuun. Kuivatut hedelmät antavat makeutta, ja hiutaleiden sekä leseiden avulla leivän kuitupitoisuutta saadaan nostettua. Samalla ne sitovat kosteutta, jolloin leipä pysyy pitkään sopivan mehevänä ja tuoreen makuisena, vinkkaa tuotekehitysleipuri Tommi Lönnqvist Helsingin Myllystä.
Leipuri neuvoo myös valitsemaan joululeivän jauhot tarkkaan.
– Lopputulokseen vaikuttaa sopivien jauhojen valinta, sillä karkeusaste vaihtelee jauhoista riippuen. Etenkin vehnäleipää leivottaessa jauhoissa tulee olla hyvä sitko, jotta leivästä saadaan kuohkeaa ja pehmeää.
