Tomaattia haukannut suomalaisnainen yllättyi perin pohjin – "ensin katsoin, ovatko ne matoja"

örkkitomaatti
Shutterstock

Helsinkiläinen Anni Riipinen oli ostanut tuttuun tapaan kotimaisia tomaatteja, kun yhdestä tomaatista paljastui sisältä jotain yllättävää.

Anni Riipinen yllättyi perin pohjin, kun tomaattia haukatessa kasviksen sisältä paljastui jotain erikoista.

– Ensin katsoin, ovatko ne matoja, koska ne näyttivät ihmeellisiltä lieroilta, mutta sitten huomasin, että mukana oli myös jotain vihreää, hän kertoo Makuja.fi:lle.

Tomaatti oli ollut ennen syömistä pitkään tiskipöydällä, mutta mitään pilaantumisen merkkejä siinä ei ulkoapäin näkynyt. 

– Minulla on itsellänikin tomaatteja parvekkeella kasvamassa, mutta en ole koskaan ennen tällaiseen ilmiöön. Kollega kertoi nähneensä kerran vastaavan tapauksen ja laittaneensa sen itämään. 

Riipinen näytti haukattua tomaattia myös tyttärelleen, joka hämmästyi yhtä lailla sen sisältä paljastuneita versoja.

– Luulen, että tomaatti oli ollut sen verran pitkään lämpimässä, että siinä oli tapahtunut luonnollinen itäminen. Onneksi ne eivät olleet matoja, olisi voinut tulla vessareissu silloin. 

Tomaatinsiemenet alkavat normaalisti itää vasta, kun tomaatti on pilaantunut ja hajoaa. 

Katso myös:


Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat