Tiesitkö? Tämä juoma lisää ruokahalua liki 400 kilokalorilla päivässä

Juomalasi
Tietyillä juomilla on yllättävän voimakas vaikutus ruokahaluun.

Journal of the Academy of Nutrition and Dietetics -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan suosikkijuomat voivat lisätä päivän aikana nautittujen kalorien määrää hurjasti.

Monelle erilaiset juomat kahvista virvoitusjuomiin rytmittävät päivää. Tiesitkö, että eri juomat lisäävät ruokahalua – jotkut jopa 384 kilokalorin verran päivässä?

Tutkimuksen tarkoitus oli ottaa selvää, vaikuttavatko päivän aikana nautitut juomat siihen, kuinka paljon päivän aikana tulee syötyä. Vuonna 2015 julkaistussa tutkimuksessa tutkijat selvittivät tuloksia varten peräti 20 000 amerikkalaisen alkoholin-, kahvin- ja teenkulutusta. Lisäksi selvitettiin sitä, millaisia vaikutuksia sokeroitujen ja sokeroimattomien virvoitusjuomien nauttimisella on ylensyöntiin.

Alkoholi pitää ykkössijaa

Tutkimuksessa ensimmäiselle sijalle kaikkein eniten ylensyömistä edistävänä juomana sijoittui vähemmän yllättävästi alkoholi. Tutkimuksen mukaan alkoholin nauttiminen voi lisätä päivän aikana syötyjen kilokalorien määrää jopa tyrmistyttävät 384 kilokaloria.

Kakkossijalle sijoittuivat sokerilla makeutetut virvoitusjuomat. Niiden vuoksi päivän aikana voi tulla nautittua ruoan muodossa jopa 226 ylimääräistä kilokaloria. Tutkimuksen mukaan sokerittomien virvoitusjuomien vastaava vaikutus on 69 kilokaloria.

Suomalaisille erityisen tutulla juomalla, kahvilla, voi niin ikään olla vaikutusta siihen, kuinka paljon päivän aikana tulee syötyä. Kahvin lipittäminen voi saada syömään 108 kilokalorin verran ruokaa, jota muuten ei tulisi syötyä.

Terveysvaikutustensa vuoksi ylistetty tee ei sekään ole tutkimuksen mukaan juomaa, jota voi aivan huoletta juoda, sillä tee voi lisätä päivittäin ruoan muodossa nautittujen kalorien määrää. Teen kohdalla saatu tulos oli tutkimuksessa 64 ylimääräistä kilokaloria päivässä. 

Lähde: Eat Clean

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.