Terveystrendi näkyy myös alkoholijuomissa - juodaanko kohta kossu-smoothieita?

smoothie
Smoothietrendi näkyy myös alkoholijuomissa. Shutterstock

Terveellinen ruoka ja smoothiet ovat olleet kovassa huudossa jo jonkin aikaa. Altian baarimestari Tatu Torikka uskoo, että trendi näkyy pian myös alkoholijuomissa.

Tatu Torikka uskoo, että kymmenen vuotta sitten kovassa huudossa olleet blenderit tekevät pian paluun baareihin. 

– Blenderit menivät pois muodista, kun baarimestarit alkoivat tehdä coctailarkeologiaa eli tutkia, pystyykö vanhoista resepteistä oikeasti saamaan hyvänmakuisia. Ennakoimme nyt suuresti, että blenderit tekevät paluun.

– Smoothiet ja kaikki terveystuotteet ovat kovasti kasvava trendi. Juomamaailmassa on nyt alettu kokeilla paljon kaikenlaista, mutta tiettyjä asioita, kuten kasviksia, ei voi saada juomaan ilman blenderiä. Kasviksista voi toki uuttaa makua, mutta jos haluaa saada myös ravinteet ja vitamiinit käyttöön, on kasvis käytettävä kokonaan.

Torikka uskoo, että esimerkiksi hunaja, lehtikaali, erilaiset hedelmät, spirulina, siitepölyjauhe ja kookos löytävät yhä useammin tiensä myös alkoholijuomiin. 

Mutta miten alkoholi liittyy terveystrendiin? 

– Jos asian ajattelee niin, että nautitko mieluummin juoman, joka on teollisesti valmistettu vai juoman, joka on valmistettu luonnollisista raaka-aineista, niin onhan siinä eroa, kun järjellä ajattelee, Torikka toteaa. 

Matala-alkoholisemmista vaihtoehdoista onkin tullut yhtä suositumpia. 

– Toki ihmiset haluavat juoda ja pitää hauskaa, mutta alkoholinkulutus on hallitumpaa. Jos verrataan vaikka 20 vuoden takaiseen, niin ihmisten asenne on niin sanotusti aikuistunut, eikä juominen ole niin humalahakuista. Nyt mennään maku edellä sen sijaan, että juomassa pitäisi olla hirveästi voltteja, sanoo Altian tuoteryhmäpäällikkö Katja Brentzen

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja