Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Terveellisempi vaihtoehto sipseille – tarvitset vain kolme raaka-ainetta

Shutterstock
Julkaistu 05.04.2015 18:04

MTV LIFESTYLE

Perunalastut kuuluvat monen lempiherkkuihin, mutta sipsit voi pienellä vaivalla korvata huomattavasti terveellisemmillä napostelupaloilla, kuten ruistikuilla.

Ruokabloggaaja Hellapoliisi eli Kati Jaakonen kertoo tuoreessa kirjassaan Leipäherkut, kuinka rapeat ruistikut valmistuvat kaapista usein jo valmiiksi löytyvistä raaka-aineista. Leipätikkujen valmistamiseen ei tarvitse muuta kuin ruisleipää, öljyä ja valkosipulinkynsiä.

Ruistikut

4 ruisleipää suikaleina
0,5 dl öljyä
2 valkosipulinkynttä

Leikkaa ruisleipäviipaleet suikaleiksi. Laita ne leivinpaperille vuoratulle uunipellille.

Pirskottele pinnalle öljyä ja hienonnettua valkosipulia.

Paahda 225–250-asteisessa uuniss, kunnes leipäsuikaleet ovat rapeita. 

Lähde: Kati Jaakonen: Leipäherkut, Readme.fi 2015

Tuoreimmat aiheesta

Leipä