Teestä paljastui yllättävä sivuvaikutus – oletko sinä huomannut?

teekuppi tee
Teellä on positiivisia terveysvaikutuksia. Shutterstock

Hyviä uutisia teen ystäville! Independent kertoo Pekingin yliopiston tekemästä tutkimuksesta, jonka mukaan teen juonti voi lisätä luovuutta.

Food Quality and Preference -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan teen juonti parantaa kykyä suoriutua luovista tehtävistä. Syynä tähän ovat teen sisältämät kofeiini ja L-teaniini, jotka parantavat ihmisen kognitiivisia kykyjä, muun muassa huomiokykyä ja tarkkaavaisuuutta.

Testattiin luovilla tehtävillä

Teen vaikutusta tutkittiin Pekingin yliopistossa kaksiosaisen luovan testin avulla, johon osallistui 50 opiskelijaa. Osa opiskelijoista joi kupin mustaa teetä ja osa lasin vettä ennen kuin heidän kognitiivisia kykyjään alettiin testata, kertoo The Telegraph.

Ensimmäisessä tehtävässä opiskelijoiden piti rakentaa luova rakennelma rakennuspalikoista. Toisessa tehtävässä heidän piti keksiä kiinnostava nimi kuvitteelliselle nuudeliravintolalle. Lopputulosten luovuuden arvioi joukko opiskelijoita, jotka eivät osallistuneet testiin.

Teen juojat saivat testeissä keskimäärin paremmat tulokset kuin vettä juoneet. Tämän perusteella näyttäisi siltä, että tee vaikuttaa positiivisesti kogintiivisiin kykyihin. Testin mukaan vaikutukset tarkkaavaisuuteen näkyisivät jo muutaman minuutin kuluttua siitä, kun teen on juonut loppuun.

Muutama kysymysmerkki

Tutkijat huomauttavat, että kokeeseen osallistujat joivat teetä varsin pienen määrän, joten vaikutuksista pitkällä aikavälillä ei voi tämän tutkimuksen perusteella olla varma.

Lisäksi aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että teaniini alkaa vaikuttaa aikaisintaan puolen tunnin kuluessa siitä, kun juomaa on nauttinut.

Pekingin yliopiston tutkimus tukee kuitenkin aikaisempia tuloksia teen terveysvaikutuksista. Tee kohentaa todistetusti mielialaa, mikä taas edistää luovuutta.

Tutkijoiden mielestä olisikin syytä tutkia enemmän mielialan ja muiden tekijöiden vaikutusta, kun tutkitaan teen juonnin ja luovuuden välistä yhteyttä. 

* * *

Katso videolta helppo munakahvin ohje:

Näin teet maistuvan munakahvin kotona 0:47


Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!