Täysin uudenlainen tuote Suomen Alkoihin – kaksi viinin isointa trendiä yhdistyi puolivahingossa: "Vasta siinä kohtaa tajusimme, mitä oli tapahtunut"

Rieslinrosee roseeriesling
Shutterstock/Winestate

Kaksi viinin isonta trendiä yhdistyi ja siitä syntyi puolivahingossa uusi rieslingrosee. Viinien maahantuojayritys Winestaten toimitusjohtaja, Master of Wine Tuomas Meriluoto kertoo, mistä oikein on kyse, ja miksi juomasta voi todennäköisesti kasvaa iso hitti.

Tänä kesänä suomalaiset viininystävät saattavat kaataa laseihinsa täysin uudenlaista tuotetta, josta viiniasiantuntija povaa trendien perusteella hittiä. Kyseessä on rieslingrosee, joka yhdistää siis nimensä mukaisesti kaksi suurta trendiä: rieslingin ja roseeviinin. 

Alkon valikoimiin saapuu kaksi rieslingroseeta: yksi eurooppalaiselta klassikkoalueelta ja toinen pallon toiselta puolen. Molempien tuotteiden väri on peräisin pienestä määrästä punaista rypälettä riesling-viiniin sekoitettuna.

– Ajatus rieslingrosee -viinin kehittämisestä syntyi kuten monet timanttiset ideat, vahingossa. Istuimme Etelä-Saksassa Pfalzin viinialueella kotiaan ja vinitilaansa pitävän viinintekijän Axel Neiss’in puutarhassa. Lasissani oli vielä maistelun jäljiltä tilkka pinot noir -punaviiniä, kun isäntämme kaatoi sinne lounasviiniksi valittua kuivaa rieslingiä, Winestaten toimitusjohtaja, Master of Wine Tuomas Meriluoto kertoo.  

Vahingosta tuotteeksi

Kuvassa Tuomas Meriluoto. Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Meriluoto kertoo MTV:lle, että punaviiniä sattui olemaan juuri oikea määrä rieslingin seassa, joten juoma maistui yllättäen hyvältä. 

– En ollut hetkeen kartalla ja taisin selailla kännykkääni. Kun rupesin maistelemaan, niin ihmettelin, että mikäs mielenkiintoinen tuote tämä on. Kyselin, mitä mieltä muu seurue oli mielestäni erittäin maukkaasta roseeviinistä. Kummastukseksi kenelläkään muulla ei ollut roseeviiniä ja vasta siinä kohtaa tajusimme mitä oli tapahtunut.

Meriluodon mukaan tilanne ei sinänsä ollut uniikki, sillä vastaavanlaisia vahinkoja ja oivalluksia tapahtuu varmasti muillekin alan ihmisille. Se, mikä tekee tästä tapauksesta epätavallisen on, että oivalluksesta lähdettiin oikeasti suunnittelemaan ja kaupallistamaan tuotetta. Se ei ole aivan yksinkertaista, ja ajatuksen heräämisestä siihen, että tuote päätyy Alkoon on pitkä matka.

Useamman tuottajakeskustelun jälkeen Meriluoto yhtiökumppaneineen löysi pari viinituottajaa, jotka uskoivat asiaan ja joilla oli resursseja lähteä tuotteistamaan rieslingroseeta. Nyt rieslingroseeta tuottaa saksalainen Weingutt Neiss (That’s Neiss Pink Riesling) sekä Chilen Torres (Torres Digno Riesling Rosé).

Suomen ensimmäinen rieslingrosee, Weingutt Neissin pinot noiria ja rieslingia yhdistelevä That’s Neiss Pink Riesling on jo saatavilla joistain Alkoista, mutta laajempaan myyntiin se tulee keväämmällä. Torresin vegaaninen, rieslingista ja cinsault-lajikkeesta valmistuva Digno Riesling Rosé tulee myyntiin toukokuun loppupuolella.

– Viime syksystä asti olemme hinkanneet juomaa ja pidetty se visusti salassa. Tekisi mieli sanoa, että kyseessä on maailman ensimmäinen rieslingroseelanseeraus, mutta googlaaminen paljasti, että jotain pientä on joskus tehty Australiassa ja Jenkeissä. Nämä viinit eivät kuitenkaan koskaan ole päätyneet laajaan jakeluun. Alkossa ei ole taatusti ikinä nähty. Sanoisin, että kyseessä on maailman ensimmäinen kaupallinen reslingrosee.

"Riesling on aivan valtavan suosittu rypäle"

Miksi juuri tästä juomasta sitten povataan varmaa hittiä? Ainakin Alkon myyntitilastot puhuvat puolestaan. 

– Riesling on aivan valtavan suosittu rypäle Suomessa. Myydyistä viinilitroista yllättävän iso prosentti on tällä hetkellä rieslingia. Myös roseeviini on erittäin voimakas trendi. Kyllä me aika nopeasti ymmärsimme, että ei hitto, meillähän on timanttia käsissämme, Meriluoto nauraa.

Viinitrendeissä näkyy Meriluodon mukaan nyt myös puna- ja roseeviinin rajan hämärtyminen. Suomalaiset uskaltavat nyt kokeilla muutakin kuin tuhteja ja täyteläisiä punaviinejä.

– Aiemmin punaviineissä on pidetty täyteläisyyttä laadun kritreerinä, mutta nyt on huomattu, että myös kevyemmät ja raikkaammat punaviinit voivat olla huippulaatuisia. On myös ymmärretty, että punaviinejäkin voi viinistä riippuen nauttia viileänä.


***

Juotko sinä punaviinisi oikean lämpöisenä?

Missä lämpötilassa punaviiniä kuuluisi nauttia? Viiniasiantuntija Kalle Naatula vastaa! 3:21

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!