Tätä mehua kaikkien kannattaisi juoda: Tekee hyvää aivoille

punajuurimehu
Punajuurimehua kannattaa juoda ennen treeniä. Shutterstock

Yhdysvaltalaistutkimuksessa selvitettiin punajuuren terveysvaikutuksia ikääntyville aivoille.

Wake Forest Universityn tuoreen tutkimuksen mukaan punajuurimehun nauttiminen tekee hyvää aivoille – etenkin jos sitä nauttii ennen treeniä.

Tutkijat uskovat, että punajuuren terveellisyyden salaisuus piilee sen sisältämissä typpioksideissa, jotka vauhdittavat verenkiertoa aivoihin ja parantavat suorituskykyä treenin aikana.

Kokeeseen osallistui 26 korkeasta verenpaineesta kärsivää 55 vuotta täyttänyttä miestä ja naista, jotka eivät harrastaneet liikuntaa. Osalle annettiin punajuurimehua ennen 50 minuutin kävelylenkkiä. Koe toistettiin kolmesti viikossa kuuden viikon ajan.

Punajuurimehua nauttineiden aivotoiminnassa havaittiin selkeitä muutoksia verrattuna ryhmään, joka ei saanut punajuurimehua.

Tutkimustulokset viittaavat siihen, että punajuuri yhdessä kevyen liikunnan kanssa auttaisi vähentämään vanhenemisen vaikutuksia aivoihin ja ehkäisemään mahdollisesti myös muistisairauksia.

Lähde: Daily Mail

***

Pähkinäiset punajuuri-suklaapalat. 3:40

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.