Flow-yleisö kaipaa muutakin kuin perinteisiä hanatuotteita. Erikoisoluiden ja alkoholittomien juomien kasvava suosio näkyy festivaalin juomatarjonnassa.
Järjestyshäiriöt ovat Flow-festivaalilla harvinaisia, kertoo festivaalin tiedottaja Susanna Hulkkonen.
Flow Festival järjestetään Helsingin Suvilahdessa 12.–14.8.2016.
Harvempi festivaalivieras tulee paikalle vain kännäämään.
– Flow on ihmisille enemmän hyviä keikkoja ja ystävien tapaamista sekä hyvää ruokaa ja juomaa siinä sivussa. Yleisö on todella rauhallista ja hyvin käyttäytyvää.
Alkoholitarjonnassa panostetaan pikemminkin laatuun kuin määrään. Perushanatuotteiden ohelle kaivataan muutakin. Esimerkiksi erikoisoluiden kasvava suosio näkyy hyvin Flow'n tarjonnassa.
– Erikoisoluita ihmiset toivovat todella paljon, ja pyrimme tarjoamaan niitä mahdollisimman hyvän valikoiman.
Alueen samppanjabaari houkuttelee yleisöä vuodesta toiseen.
– Samppanjabaari on ollut mukana jo pitkään samantyyppisellä konseptilla. DJ:t soittavat musiikkia ja samalla voi nautiskella kuohuvaa, kyllä se on aina ollut ihan legendaarinen.
Alkoholittomien juomien suosio on viime vuosina ollut kasvussa. Hulkkonen arvelee, että kasvanut tarjonta on osaltaan nostanut kysyntää.
Tänä vuonna tarjolla on monenlaisia smoothieita, alkoholittomia cocktaileja sekä terveysvaikutteisia mehuja.
Olutasiantuntija Anikó Lehtinen näyttää videolla, kuinka olut kaadetaan lasiin oikeaoppisesti.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.