Syötkö kalaa väärin? Näin saat parhaat terveyshyödyt

lohi4

Kalan syöminen alentaa sydänsairauksien, aivohalvauksen, masennuksen ja Alzheimerin taudin riskiä. Mutta miten kalaa pitäisi syödä? 

Tuoreen tutkimuksen mukaan kalaa runsaasti syövillä aivojen muistiin ja kognitiivisiin taitoihin liittyvät alueet olivat vahvempia kuin muilla, uutisoi Health.com. Tulokset koskivat kuitenkin vain niitä, jotka söivät kalansa paahdettuna tai uunissa kypsennettynä, eivät paistettuna.

Paahtaminen ja uunissa kypsyttäminen ovat parempi vaihtoehto myös vyötärönympäryksestään huolehtiville, sillä etenkin uppopaistaminen tuo ruokaan runsaasti lisäkaloreita.

Miten kalaruoasta sitten saa herkullista uunissa tai paahtamalla? Health.com kehottaa käyttämään ruoanvalmistuksessa hyvää öljyä, kuten oliiviöljyä, jolla kalafileet voi valella ennen kypsennystä. Lisäksi myös aurinkokuivatut tomaatit, rosépippuri ja pesto maustavat kalan herkullisesti ennen kypsennystä.

Kalaruokia voi yleensäkin maustaa monipuolisesti. Kokeile esimerkiksi Italian yrttejä ja valkosipulia tai limemehua ja korianteria. Myös inkivääri, kurkuma, erilaiset pippurit, sitruuna, persilja ja tilli ovat erinomaisia mausteita kalalle.

Makua voi tuoda ruokaan myös kypsennyksen jälkeen. Kruunaa kala-ateria esimerkiksi hummuksella, pinaatilla, paahdetuilla tomaateilla, sienillä, riisillä, muusilla, mango salsalla tai linsseillä. 

Lähde: Health.com

MTV LIFESTYLE

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja