Suomalaisten kesän suosikkiherkku paljastuikin tehokkaaksi palautusjuomaksi

Shutterstock

Palautuminen urheilusuorituksen jälkeen voi helpottua vesimelonimehun avulla.

Monet suomalaiset nauttivat kesähelteillä mielellään raikasta vesimelonia. Vesimelonin syömisestä näyttäisi olevan muutakin hyötyä kuin janon helpottaminen ja herkkuhimon tyydytys. Vesimelonimehun juominen saattaa nimittäin helpottaa kipeytyneitä lihaksia treenin jälkeen, kertoo espanjalaistutkimus.

Vesimelonissa on sitrulliniksi kutsuttua aminohappoa, joka voi lyhentää urheilijan palautumisaikaa sekä parantaa suoritusta. Vesimelonimehu on jo pitkään ollut urheilijoiden suosiossa, mutta tutkijat ovat nyt antaneet pätevän syyn tämän virkistävän mehun juomiselle.

Journal of Agricultural and Food Chemistry -lehdessä julkaistussa raportissa tutkijat selittivät, että aiemmin tehdyssä tutkimuksessa oli jo todettu, että vesimelonilla on antioksidanttisia vaikutuksia. Lisäksi mehu mahdollisesti lisää lihasproteiinin muodostusta ja vahvistaa urheilusuoritusta.

Espanjalaisen Cartagenan yliopiston tutkijat testasivat luonnollisen, pastöroimattoman vesimelonimehun, sitrullinilla kyllästetyn vesimelonimehun sekä sitrullinia sisältämättömän kontrollimehun vaikutusta vapaaehtoisiin tunti ennen urheilusuoritusta. Sekä tavallinen että lisäsitrullinilla kyllästetty vesimelonimehu helpottivat lihasten kipeyttä. Luonnollisen mehun sitrullini tuntui kuitenkin olevan muodossa, jonka keho pystyi hyödyntämään vielä paremmin.

Uskotaan, että mehulla on palauttava vaikutus, koska sen luonnolliset ainesosat nopeuttavat maitohappojen poistumista elimistöstä.

Lähde: Daily Mail

(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!