Suomalaisjuomien suosio yltyy: "Koko myyntivolyymiltaan kuin texmex-tuotteet"

olut,-kylmä, mökki-juhannus
Pienpanimo-oluet maistuvat suomalaisille. Shutterstock

Suomalaiset ovat viimeisen vuoden aikana innostuneet enenevissä määrin maistelemaan erilaisia pienpanimo-oluita. Yksittäisissä ruokakaupoissa pienpanimo-oluiden myynti on kasvanut vuodessa jopa 50 prosenttia.

K:n Ruokailmiöt 2017 -tutkimuksen julkistustilaisuudessa paljastettiin, että suomalaiset ovat ottaneet ruokakauppojen myymät pienpanimo-oluet omikseen.

– Kasvu on ollut viime vuonna kotimaisten pienpanimo-oluiden osalta 50 prosenttia. Tässä kysyntä ja tarjonta ovat nyt kohdanneet, Keskon asiakastietojohtaja Minna Vakkilainen kertoo.

Suuruusluokassa pienpanimo-oluet vetävät jo vertoja tuttujen tacojen ja tortillojen sekä niiden oheistuotteiden menekille.

– Pienpanimo-oluet ovat koko myyntivolyymiltaan kuin texmex-tuotteet, Vakkilainen vertaa.

Suomalaisten mielenkiinto pienpanimo-oluita kohtaan on tuottanut ruokakauppiaille positiivisen ongelman.

– Tämän huomaa myös valtavasti lisääntyneenä toimittajien määränä, K-Supermarket Mustapekan kauppias Jouni Ekholm kertoo.

***


Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat