Puutarhaliitto ja Kotimaiset Kasvikset ry ovat valinneet monimuotoiset kurpitsat vuoden vihanneksiksi vuosimallia 2021. Joko sinä käytät kurpitsaa keittiössäsi? Nappaa Puutarhaliiton vinkit kurpitsojen hyödyntämiseen.
Monelle kurpitsoista tulee ensimmäisenä mieleen isot halloween-kurpitsat, toisille puolestaan mehukkaat kesäkurpitsat. Kasvien ryhmä kuitenkin yllättää usein tottuneenkin kurpitsan syöjän monipuolisuudellaan. Puutarhaliitosta muistutetaan, että kurpitsojen muodot, värit ja ruoanlaitto-ominaisuudet ovat vertaansa vailla. Pääsääntöisesti ne jaetaan syötäviin talvi- ja kesälajikkeisiin sekä ei-syötäviin koristekurpitsoihin.
Alun perin kurpitsat rantautuivat Eurooppaan Keski-Amerikasta samaan tapaan kuin monet muutkin pääravintokasvimme kuten perunat, maissit, tomaatit ja paprikat. Nykypäivänä suomalaisten kiinnostus kurpitsoihin kasvaa niin kuluttajien kuin viljelijöidenkin parissa ennätysvauhtia. Vuonna 2019 kurpitsoja viljeltiin jo 2,2 miljoonaa kiloa puutarhaviljelmillä.