Suomalaiset ihastuivat ”helppoon ja kesäiseen” viiniin – ensi vuonna laseihin kaadetaan aivan uudenlaista vaaleanpunaista kuohuvaa

Näin avaat kuohuviinipullon oikeaoppisesti 0:36 Näin avaat kuohuviinipullon oikeaoppisesti

Roseeviini on suomalaisten keskuudessa suosittu kesäjuoma. Viime vuosina roseen kysyntä on kasvanut kesäisin, ja samaa trendiä todistettiin tämänkin vuoden kesäkuussa. Asia selviää Kespron tiedotteesta.

Katso videolta, miten avaat kuohuviinipullon oikeaoppisesti.

Roseeviinin kulutuksessa nähdään tänäkin kesänä selvä piikki. Alkukesästä terassien auetessa ja säiden lämmetessä roseeviinin suosio näkyi vahvana.

– Suurimpia yksittäisiä syitä roseeviinin kovalle suosiolle kesäkuussa olivat varmasti lämpimät terassikelit ja tietysti ravintolarajoitusten purku, joka sai ihmiset liikkeelle ja terasseille. Roseeviini on helppo ja kesäinen vaihtoehto, kun haetaan hyvää seurustelu- tai nautiskeluviiniä, kertoo Kespron viinien tuotepäällikkö Vesa Kaukjärvi.

Maailmalla ja etenkin Euroopan vanhoissa viinimaissa roseeviinit ovat vakiintunut osa viinikulttuuria, eikä vastaavaa suosion kasvua kesäisin ole juuri nähtävissä. Suomessa roseen ympärivuotinen suosio on tällä hetkellä kasvussa ja juoman asema vakiintumassa.

Ensi vuoden trendiksi povataan aivan uudenlaista juomaa

Kaukjärven mukaan viime vuoden viinitrendeissä näkyi saksalaisten viinien, erityisesti Riesling-viinien nousu kuluttajien suosioon. Hän ennustaa, että myös pohjoiseurooppalaisten valkoviinien ja kuohuviinien suosio saa jatkoa.

Viinimaailmassa paljon keskustelua herättäneet alkuviinit eli natural-viinit olivat vielä muutama vuosi sitten Suomessa harvinaisuus, mutta Kaukjärven mukaan nyt ne ovat jo vakiinnuttaneet asemansa. Myös natural-viiniä voi nautiskella roseena.

Ensi vuoden maailmanlaajuiseksi trendiksi ennustetaan täysin uudenlaista vaaleanpunaista kuohuviiniä.

– Ensi vuoden trendiksi maailmalla povataan Rosé Proseccoa, joka näkee päivänvalon maailmanlaajuisesti vuonna 2021, Kaukjärvi kertoo.

Roseekuohuviiniä on aiemmin voinut nauttia esimerkiksi Rosé Cavan muodossa.

Laatu korvaa määrän

Suomalaisten viinivalinnoissa korostuu yhä enemmän laatu. Suomalaisten tiedostuneisuus ja kasvava halu nauttia laadukkaita viinejä jatkuu.

– Laatu on tärkeämpää kuin määrä, ja lasillisesta ollaan valmiita maksamaan muutama euro enemmän kuin ennen. Tällöin myös viinintarjoilun ja asiakaspalvelun asiantuntemus on tärkeässä osassa, sanoo Kaukjärvi.

Kaukjärven mukaan hyvän ravintolan viinilista on tänä kesänä oman asiakaskunnan huomioiva ja kattava. Lisäksi matala-alkoholiset ja alkoholittomat viinit kuuluvat ravintoloiden ja terassien vakivalikoimaan.

***

Videolla näytetään oikeaoppinen tapa avata viinitonkka.

Näin avaat viinitonkan oikeaoppisesti 1:16

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat