Keittiömestari Matti Jämsenin mukaan herkullisen kalakeiton salaisuus piilee hyvissä raaka-aineissa; maukkaassa liemessä ja hyvässä kalassa. Jos kalakeitosta haluaa tehdä astetta parempaa, kokki kannustaa sokerisuolaamaan kalan ennen kypsentämistä.
Kun puhutaan kalakeitosta, tässä asiassa suomalainen huippukokki luottaa perinteisiin.
– Itse olen sitä mieltä, että perinteinen malli keitosta on se juttu. Suosittelen kaikille kotikokeille opettelemaan perinteisen kalakeiton niin hyvin, että se on superhyvää. Vasta sitten kannattaa lähteä miettimään uusia versioita ja kikkailemaan, Matti Jämsen kertoo Makuja.fi-sivustolle.
Kun kalakeittoa lähtee valmistamaan, tulee raaka-aineiden olla kunnossa. Herkullinen keitto syntyy maukkaasta liemestä, hyvistä kasviksista ja laadukkaasta kalasta.
Kuuma liemi kypsentää kalan minuuteissa
Yksinkertainen kikka, jolla tähän perinteiseen ruokaan saa helposti vieläkin enemmän makua ja rakennetta, on sokerisuolaus.
Sokerisuolauksessa kalan annetaan graavaantua suolan ja sokerin seoksessa noin tunnin ajan, jonka jälkeen kala huuhdellaan huolellisesti ennen kypsentämistä. Kalaa ei kannata lähteä keittämään liemessä, vaan nopea kypsennys riiittää, Jämsen muistuttaa.

