Soveltuu vain lihalle: Keittiöväline, josta kannattaa hankkiutua eroon välittömästi – ethän käytä?
Muovinen leikkuulauta on varsinainen bakteeripesä, paljastaa tuore tutkimus. Sen päällä ei tulisi leikata kuin korkeintaan raakaa lihaa.
Jos kuvittelit, että muovinen leikkuulauta on helpompi pitää puhtaana pöpöistä, olit väärässä. Muovi kuluu helpommin ja nopeammin, mikä aiheuttaa bakteerien pesiytymisen leikkuuveitsistä tulleisiin kolhuihin. Pinnan alle voi muodostua jopa homekerros.
Jos muoviseen leikkuulautaan on muodostunut leikkuuviiltoja, kannattaa se hävittää välittömästi.
Puinen leikkuulauta on huomattavasti hygieenisempi, ja materiaalin ansiosta pitkäikäinen.
Wisconsinin yliopistossa tehty tutkimus paljastaa, että salmonellabakteeri tuhoutui puisella leikkuulaudalla, vaikka se jätettiin pesemättä yön yli. Muovisella alustalla bakteerikanta sen sijaan kasvoi.
Leikkaa muovialustalla vain raakaa lihaa
Muovista leikkuualustaa suositellaan käytettäväksi vain raa´an lihan leikkaamiseen. Muovisen alustan voi käytön jälkeen pestä astianpesukoneen kuumassa vedessä. Se on varmin tapa tuhota bakteerit.
Varsinkin tuoreiden kasvisten ja sellaisenaan syötävien asioiden pilkkomiseen suositellaan puista alustaa. Se ehkäisee myös mahdollisia ruokamyrkytyksiä, sillä tutkimuksen mukaan muovisia leikkuualustoja käyttävät sairastuivat helpommin.
Huolimatta siitä, onko käytössä puinen vai muovinen leikkuualusta, se tulee käytön jälkeen pestä hyvin saippualla ja kuumalla vedellä. Pesun jälkeen kannattaa lauta kuivata puhtaalla keittiöpyyhkeellä. Vähänkin märän pinnan asettaminen toisen leikkuulaudan kylkeen saa bakteerikasvun räjähtämään.
Lähde: Daily Mail
***
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Kaappaus keittiössä
Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!
Suosituimmat reseptit
-
Suolakinuski-suklaajuustokakku
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan
-
Lihamakaronilaatikko sulatejuustolla – Katjan maukkaampi makaronilaatikko
-
Salamurhaajan pasta eli spagetti all'assassina
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Kapen helppo kurpitsapasta
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Omenapiirakka – Sadun ylistettyä somenapiirakkaa rakastavat kaikki
-
Meksikolainen papukeitto