Helppo sorsaresepti on kuin pippuripihvisoosi sorsalle. Sanoinko jo, että on myös nopea? Ja törkysen hyvä.
Sain taannoin kritiikkiä siitä, että mun julkaisemat reseptit olivat liian vaikeita, liian paljon aikaavieviä yms. Otin onkeeni. Tiesin toki, että helpoimpia crowd pleasereita olisivat vartin arkiruoat pastakärjellä. Mutta koska ne eivät ole oman arkeni ydintä, ne eivät ole myöskään tämän blogin. Mutta lähdin joka tapauksessa postailemaan helpommin arkeen mahtuvia ruokaohjeita.

Huomasin, etten ole vähään aikaan julkaissut erityisen fiiniä reseptiä. Tänään syömäni ei myöskään sellaista ollut, mutta riista tuo aina oman lisänsä henkiseen (itse ammuttu) tai taloudelliseen (tehotuotettua kalliimpi kilohinta tiskissä) hienouteen ruoassa.
Sorsani maksoi kauppahallin tiskissä 16 euroa. Pidän sitä erittäin kohtuullisena panostuksena kuluttajalle, joka ei halua suorittaa metsästyskorttia, hankkia vermeitä ja aseita, kasvattaa koiraa metsästykseen ja herätä aamuyöstä kökkimään metsänreunaan haulikon kanssa palaten usein kotiin tyhjin käsin.
Tämän reseptin vahvuus on herkullisen maun lisäksi sen helppous. Pilkot sorsan, ruskistat osat ja laitat hautumaan kermaiseen kastikkeeseen.
Höysteeksi käytin joulusta tähteeksi jääneet lantut, jotka toimivat kimppaan erittäin hyvin. Keitetään ja paistetaan timjamilla ja hunajalla maustaen.
VINKKI! Älä vaan heitä sorsan rankaa menemään pilkottuasi lihapalat syötäväksi. Parhaillaan keittelen niistä maukasta lientä. Ranka veteen, mukaan juureksia ja muita kasviksia, mustapippuria, suolaa ja yrttejä. Ei oo niin tarkkaa. Keittele pari tuntia hiljalleen ja on upea liemi koossa.


