Somessa kohistaan unenlaatua parantavasta terveysjuomasta – tuttu jo lähes jokaiselle suomalaiselle

Näin teet maistuvan munakahvin kotona 0:47 Näin teet maistuvan munakahvin kotona

Lukuisten suomalaisten ruokavalioon kuuluva maito on nousemassa kovaa vauhtia kuumimpien ruokatrendien joukkoon. 

Katso videolta resepti toisen trendijuoman, munakahvin valmistamiseen. 

Sosiaalista mediaa selaillessa olet taatusti törmännyt näyttäviin smoothiekulhoihin, kukkakaalipizzoihin ja poke bowleihin. Nämä jo tovin pinnalla olleet ruokatrendit ovat nyt väistymässä uuden, lähes yhtä kuvauksellisen muoti-ilmiön tieltä.

Instagramin perusteella näyttää nimittäin vahvasti siltä, että suomalaisille erittäin tuttu juoma, maito, olisi nousemassa kovaa vauhtia seuraavaksi ykköstrendiksi. 

Juoma tekee hyvää niin keholla kuin mielelle

Somessa ”Moon milk” -nimellä kulkeva juoma sisältää lämmintä maitoa, hunajaa ja kanelia. Joukkoon voi halutessaan lisätä myös laventeli- tai ruusu-uutetta sekä kukkia.

Sen lisäksi, että ilta-aikaan nautittava juoma on kaunis, sen uskotaan parantavan yöunia ja unenlaatua. Perinteisen ayuverde-luontaislääketieteen mukaan tällä juomalla on myös stressiä lievittäviä vaikutuksia. Juoman sanotaankin tekevän hyvää niin keholle, mielelle kuin sielulle.


Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Ajatus siitä, että lämmin maito voisi olla avain terveelliseen elämään, kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Ja tätä se ravitsemusterapeutti Rhiannon Lambertin mukaan onkin.


Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Asiantuntijan mukaan tämän, aivan kuten muidenkin ruokatrendien kohdalla, on muistettava, että kaikki ihmiset ovat erilaisia. Vaikka joillekin lasillinen lämmintä maitoa iltaisin saattaakin toimia, toisille juomalla ei vältämättä ole minkäänlaisia vaikutuksia. 

Lambertin mukaan juoma voi auttaa rentoutumaan, mutta se ei todellakaan ole ”ihmejuoma”, joka veisi sinut takuuvarmasti unten maille.

Lähde: Independent

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!