Satu ujutti makaronilaatikkoon lastensa inhoaman ainesosan – söivät tyytyväisenä: "Uppoaa kastikkeeseen ilman todistusaineistoa"

Kasvismakaronilaatikko
Sadun kasvismakaronilaatikko maistui myös perheen lapsille. Satu Koivisto

Makaronilaatikon joukkoon voi ujuttaa helposti aimo annoksen kasviksia. 

Heinäkuussa uutisoitiin kesäkurpitsan ennätyssadosta Suomessa. Helteillä kypsynyt jättisato uhkasi jäädä kauppoihin, kun kesäkurpitsaa oli yhtäkkiä tarjolla yli äyräiden. S-ryhmä kannusti tuolloin suomalaisia kesäkurpitsatalkoisiin.

Kuten heinäkuussa jo kerrottiin, kesäkurpitsa on monipuolinen raaka-aine, joka sopii monenlaisiin ruokiin. Kesäkurpitsaa rakastava ruokakirjoittaja ja toimittaja Satu Koivisto vinkkaa, että kasvista voi ujuttaa moneen tuttuun ruokaan. Satu päätti itse testata kasvismakaronilaatikkoa ja jakoi heinäkuussa loihtimastaan ruoasta kuvan Instagram-tililleen. Pian kaikki halusivat saada reseptin ylistettyyn makaronilaatikkoon. 

– En ole tainnut saada mistään reseptistä koskaan aiemmin yhtä paljon toiveita! Syynä oli jättimäinen kesäkurpitsa, jonka ujutin makaronilaatikkoon ilman että perheen alaikäiset kesäkupitsakriitikot huomasivat yhtään mitään, Satu kirjoittaa blogissaan.

"Uppoaa kastikkeeseen ilman todistusaineistoa"

Satu raastoi kasvimaaltaan nappaaman jättimäisen kesäkurpitsapötkylän itse maustamansa tomaattikastikkeen sekaan.

– (Se) uppoaa kastikkeeseen ilman todistusaineistoa. Raastan kesäkurpitsan karkeaksi raasteeksi ja kuullotan sitä ensin sipulin kanssa. Määrällä ei ole niin väliä. Jos sinulla ei ole kesäkurpitsaa aivan yhtä paljon kuin tässä ohjeessa, ei huolta. Toisaalta kesäkurpitsaa voi hyvin olla hiukan enemmänkin, tähän se katoaa.

Sadun makaronilaatikossa on myös toinen juju: makaroneja ei tarvitse keittää ennen uuniin laittamista. Hän kertoo oppineensa asian aikoinaan Hanna ja Alexander Gullichsenin Safkaa 2 -keittokirjasta.

– Nerokasta! Sen jälkeen en ole koskaan keittänyt makaroneja makaronilaatikkoa varten. Tärkeää on, että kastiketta on tarpeeksi, kastike sekoitetaan tasaisesti makaroneihin ja että makaronit peittyvät kastikkeen alle. Jos näin ei ole, lisää tilkka vettä vuokaan ja painele makaronit nesteen alle.

Mitä mieltä kesäkurpitsaa inhoavat lapset sitten loppujen lopuksi olivat makaronilaatikosta? 

– “Onneksi tässä ei ollut kesäkurpitsaa”, arvioi yhdeksänvuotias ruokapöydässä haarukoiden annostaan, Satu kertoo. 

Tämän jälkeen Satu paljasti lapsille, että makaronilaatikkoon oli ujutettu liki puolimetrinen kesäkurpitsapamppu. Viisivuotiaan mukaan makaronilaatikossa ei maistunut yhtään kesäkurpitsa, 

– Aivan. Hirveä haloo kesäkurpitsasta, joka harvemmin maistuu tai tuntuu ruoassa yhtään miltään. Molemmat tyhjensivät lautasensa ja menivät jatkamaan puuhiaan.

Videolla Kari Aihisen suosittu pellinkiläinen makaronilaatikko:

Pellinkiläinen makaronilaatikko 8:14


Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat