Voileipä on yksiä yli- ja aliarvostetuimpia ruokia. En oikein ymmärrä ihmisiä, jotka vetävät lounaaksi päivittäin ruisleipää. Yleensä varsin samanlaisilla täytteillä. Kaikille ruoka ei tietty merkitse yhtä paljon kuin minulle. Ei se lounas itselläkään aina gloriaa ole ja turhan usein syön sen töissä koneen ääressä. Mutta safka on aina hyvää, edellisen illallisen ylimääräiset. Olisihan se mahtavaa, jos meidänkin kulttuurissa olisi luonnollista nauttia pitkä paussi töiden keskellä ruoasta ja seurasta nauttien, vaikka sitten pääsisikin myöhemmin töistä kotiin. Mutta hyvin saa nykyisenkin meiningin loistamaan, jos käyttää hiukan mielikuvitusta - ei välttämättä edes vaivaa. 
Jos yliarvostus näkyy kunnon ruoan korvaamisessa ruikkarilla, niin aliarvostus taas siinä, miten voileipiä höystetään. Teen joka aamu itselleni ja morsiamelle aamuleivät, jotka molemmat syö aamupäivällä kympin maissa. Kummallekaan ei maistu kiinteä ruoka heti heräämisen jälkeen. Leivät täytän turhan usein hyvin samantapaisesti. Juustoa, kurkkua, paprikaa tai tomaattia, basilikaa ja salaattia. Karsimme leikkeleen pois vuosia sitten. Toisinaan illallisesta jää erilaisia tahnoja ja kastikkeita, joilla saa hienoa lisäpotkua makuun. Kurkkurelissiä unohtamatta. Tai kylmäsavulohta.
Pointtini on siinä, ettemme liiemmin käytä mielikuvitusta leivissä. Siinä kun voisi toistaa niitä samoja makupareja ja sävyjä kuin ”oikeassa” ruoassakin. Törmäsin Sara La Fountainin herkulliseen reseptiin ranskalaisesta lounasleivästä. Se herätti heti muistot kahdesta unohtumattomasta leipäkokemuksesta. Toinen Lontoon pankkialueella, kylmien pilaritalojen juuressa oli kahvila, johon eksyimme, kun hiuko yllätti. Tarjolla oli mitä yllätyksellisempiä makuyhdistelmiä patongin väliin laitettuna. En muista enää yhtäkään, mutta maku piirtyi mieleeni täysillä. Niiden suunnitteluun oli vaadittu ihan oikeaa kulinaarista osaamista, mutta myös mielikuvitusta. Viime kesänä Avignonissa Ranskassa löysimme rustiikkisen rouhean leipäbistron, Ginette et Marcelin (kuva tuossa alla), jonka menu pursusi makukomboja, joita teki mieli jäädä maistelemaan pitkäksikin aikaa. Yksinkertaisen herkullista. Miksei sellaista saa Suomesta?
Mutta palataan Saran leipään. Varmaankin herkullisimpaan, jota olen syönyt. Kaukana vaatimattomasta, voisi kutsua jopa roisiksi, mutta ei sentään ökyksi. Suolaista ja makeaa monella tapaa kimpassa. Mitä parempaa kamaa löydät, sitä paremmaksi muuttuu. Ja säätömahdollisuuksia on juuri sen verran kuin mielikuvitusta. Tuoretta, mehevää viikunaa löytyy juuri nyt hyvin kaupoista. Aivan törkyisen hyvää lounaalle, illanviettoon punkkulasin oheen tai hemmottelevaksi välipalaksi!
VINKKI! Paahdoin leipäviipaleen, jolloin siihen tuli lisää rakennetta. Makuasia, tykkääkö enemmän pehmeästä vai hiukan rapeasta sisuksesta.
Ranskalainen lounasleipä
ohje yhdelle täytetylle leivälle
1 pala maalaisleipää
loraus oliiviöljyä
1/2 nippua rucolaa
3-5 siivua salamia (tai parmankinkkua)
1 viikuna, viipaloituna
50 g Roquefort-sinihomejuustoa
4 rkl hunajaa
loraus konjakkia
ripaus kanelia
0,5 dl saksanpähkinöitä
Lorauta oliiviöljyä leipäsiivun päälle. Laita pinnalle rucolaa. Asettele seuraavaksi salamisiivut ja juusto leivälle ja sitten viikunasiivut. Sekoita kulhossa hunaja, konjakki, kaneli ja saksanpähkinät. Lorauta kastiketta leivän päälle ja nauti.
