Ravintolakokki avautui rankasta työstään – Gordon Ramsayn vastaus yllätti kaikki

Brittikokki Gordon Ramsay tunnetaan television ruokaohjelmien rääväsuuna, jolta on turha odottaa empatiaa keittiössä. Koko Ramsayn tv-persoona pohjautuukin kokin valtavaan haukkumasanavarastoon ja maailmankaikkeuden huonoimpaan esimiestyöhön.

Viime viikolla Ramsay näytti kuitenkin itsestään täysin toisenlaisen puolen, kun televisiokokki lupautui vastaamaan ihmisten kysymyksiin Reddit-yhteisöpalvelussa. Ramsaylle sateli kysymyksiä eri aihepiireistä, mutta erään kokin tarina ja vilpittömät kysymykset kiinnittivät yhteisöpalvelun käyttäjien huomion toden teolla. Keskustelu on jo muutaman kuukauden vanha, mutta leviää jälleen sosiaalisessa mediassa.

Michelin-ravintolassa työskentelevä kokki halusi tietää, miten Ramsayn mielestä kannattaisi toimia, kun ura tuntuu olevan umpikujassa. Moni olisi voinut olettaa Ramsayn vastaavan kokkikollegan henkilökohtaiseen vuodatukseen televisiosta tuttuun, ei-niin-empaattiseen tyyliin – toisin kuitenkin kävi. Alla kirjeet vapaasti suomennettuna:

Ravintolakokin kirje:

Kokkikollega täällä hei, minä en kuitenkaan ole vielä niin pitkällä urallani kuin sinä. Minulla on kysymys sinulle, koska sinulla lienee tästä kokemusta.

Työskentelen tällä hetkellä Michelin-keittiössä, puurtaen, tunnista ja päivästä toiseen. Samalla kun punnitsen ja annostelen lohipaloja ja tyhjennän papupalkoja toisensa jälkeen, unelmani ovat hukassa. Kehoni huutaa huoltoa joka ilta. Pitäisi syödä enemmän, treenata enemmän ja hoitaa niska- sekä selkäongelmia hieronnassa. Henkilökohtainen elämäni on täysi katastrofi, kuten kaikilla kokeilla. Ainoa isähahmoni on piisissä uhkaavasti tanssahteleva ja käskyjä huutava pomoni. Hänellä ei ole aikaa kuunnella ongelmiani, koska kaikki muut kokit ympärilläni kärsivät samoista ongelmista. Osa heistä on toipuvia addikteja ja toiset ovat olleet vankilassa.

Joskus katson ulos keittiön pienenpienestä ikkunasta, ja näen ihmisiä kadulla kävelemässä ja nauttimassa auringonpaisteesta, samalla kun minä kyseenalaistan omistautumiseni tähän taidemuotoon ja saan pakkasenpuremia kylmähuoneessa. Pelko keittiömestarista estää minua tulemasta ulos kylmiöstä lämmittelemään. Kun tarjoilija kävelee saliin hakemaan tyhjiä lautasia, nostan joskus katseeni ja näen kauniin salin täynnä onnellisia, vatsat täynnä ja pikku hiprakassa olevia ihmisiä. He näyttävät ihan oikeasti onnellisilta, siis mitä hittoa? Minulla on persaukinen isä, joka asuu toisella puolella maapalloa ja pyytää minulta rahaa joka kuudes kuukausi. Ystävistä, naisesta tai mistä tahansa seurasta voin vain unelmoida. Ainoa hetki, jolloin tunnen itseni edes hiukan onnelliseksi on silloin, kun kävelen salin läpi kattauksen lopussa hakeakseni kahvia kaikille. Salissa on vielä muutamia asiakkaita, jotka maistelevat joutilaana tekemiämme, täydellisen pyöreiksi, identtiseksi ja herkullisiksi hiottuja petit fours -jälkiruokia. Sitten joku heistä keskeyttää pöytäseurueensa keskustelun kiittääkseen minua ruoasta ja kertoaksensa sen olevan herkullista. Tuntuu, että 14 tunnin hiellä ja kyynelillä on tällöin joku tarkoitus.

Kysymykseni onkin, miten selvisit siitä? Miten hitossa selvisit kaikesta siitä sonnasta, Gordon? ”Kiitos hyvästä ruoasta” on tietysti mukava juttu kuulla. Jopa niin mukavaa, että joudun joskus pidättelemään kyyneleitä ja päästämään tunteeni valloilleen vasta hämähäkinseittiä täynnä olevassa henkilökunnan vessassa. Itken kohteliaisuuden vuoksi, koska se on lähin asia, joka edes hiukan liippaa onnellisuutta elämässäni. ”Kiitos hyvästä ruoasta” ei kuitenkaan lopeta äitini tuskaa tai auta häntä käsittelemään pikkusiskoni rappiollisia elämäntapoja. ”Kiitos hyvästä ruoasta” ei kasvata isälleni kiveksiä ja auta häntä ryhdistäytymään elämässään. ”Kiitos hyvästä ruoasta” ei myöskään estänyt sinun veljeäsi muuttumasta huumeriippuvaiseksi tai pelastanut perhettäsi köyhyydeltä. Se ei hemmetti vie auta ketään meistä isossa mittakaavassa, joten kerro minulle Gordon – mitä tahansa kerrotkin minulle, minä kuuntelen.

Gordon Ramsayn vastaus:

Tässäpä loistava kysymys.

Ensinnäkin, olen ollut sinun asemassasi ja sinä tarvitset nyt tauon.

Lopetin itse harjoitteluni Pariisissa, sen jälkeen kuin olin saanut kunnolla persuksilleni maailman parhaissa ravintoloissa. Päätin pitää hieman taukoa, nousin veneeseen ja toimin henkilökohtaisena kokkina jahdilla. Nämä 6-9 kuukautta poissa ravintolamaailmasta latasivat akkuni. Olin käynyt pohjalla samalla tavalla kuin sinäkin kuvailit.

Kokkaaminen tällä tasolla on niin kovaa työtä. Älä luovuta, vaan ole rehellinen itsellesi ja pidä kuukauden tauko. Olen opettanut kaikille nuorille kokeille yhden tärkeän asian: työskentele ahkerasti, keskity siihen mitä teet äläkä harhaudu miettimään samalla isoja kuvioita.

Tämä on tärkein asia, joka sinun täytyy muistaa kokin työssä – voit tehdä uraa työskentelemällä ravintolassani Atlantic Cityssa, mutta voit myös kiertää maailmaa ja silti saada töitä keittiöstä – ja silloinkin voit pitää taukoa. Joten ehdottaisin, että pidät kuukauden tauon, suljet kaiken mielestäsi ja palaat takaisin 4-5 viikon päästä.

Kuules, jos lähetät minulle ansioluettelosi, voisin järjestää sinulle paikan jostain ravintolastani. Näin voisit saada työkokemusta ja nähdä työn eri perspektiivistä, jotta et putoa täysin raiteilta ja mielenkiintosi työtä kohtaan säilyy.

Älä koskaan luovuta, mutta älä myöskään pelkää tauon pitämistä. Tein sen itse, matkustin maailmalla läpi Sardinian ja Sisilian ja vietin elämäni parasta aikaa. Tästä kokemuksesta opin, että voin tehdä saman asian tunnissa veneessä, jonka olin tehnyt 14-15 tunnin aikana ammattilaiskeittiössä. Uusi ympäristö auttaa sinua näkemään, mitä kaikkea olet oppinut. Se osoittaa, kuinka vahva olet.

Lähde: Upworthy/Reddit