Ravintola-arvostelu: Public House Huurre, Tampere

Public House Huurre nosti avatessaan pari vuotta sitten Tampereen Kalevan ravintolatarjonnan tasoa parilla ellei kolmellakin sykäyksellä. Samalla se oli Huberin ohella kaupungin toinen tosissaan burgerin ottava rafla.

Tällä kertaa he kutsuivat Tampere Food Clubin bloggaajat maistelemaan bbq-annoksiaan. Samalla kävimme tutustumassa samassa talossa olutta panevan Kaleva Brewing Companyn panimoon.

Viime syksynä startannut Juha Kanniston, Juha Sorsan ja Mika Koron pyörittämä pienpanimo on jo osoittanut taitonsa muutamassa nauttimassani tuopillisessa. Kannisto esitteli Huurteen takana olevia, hämmästyttävän siistejä tuotantotiloja. Samalla pääsimme maistelemaan suoraan tankista nyttemmin irkkubaari O’Connell’sin hanasta löytyvää, mainiota, appelsiininkuorella maustettua APAa.

Huurteen puolella vedimme kuuden oluen maistelusetin aloittaen ehkäpä loppujen lopuksi flightin parhaalla tai vähintäänkin mieluiten runsaasti kulauteltavalla Bloomy Boomy APAlla. Toinen huomionarvoinen bisse oli Fat Barber Bock. En ole bockien ystävä, mutta tämän raikkaus yllätti. Kesäinen bocki. Toimii bbq-soosin kera loistavasti. Jatkoon.

Safkaa pöytään. Maisteluannos jokirapusmetanalla ja paistetulla jättiravulla täytetystä perunaisesta lätystä (11,90). Höysteeksi pikkelöityä sipulia, ruohosipuliöljyä ja balsamicoa. Lajissaan tyylipuhdas suoritus, joka viitoittaa tietä tuleville annoksille. Ruokaa, jollaista vähän niin kuin moni tekee, mutta lopulta ei sinnepäinkään. Selkeitä, tuttavallisia makuja.

Seuraavaksi maisteluannoksen verran luiden ympärillä nippa nappa pysyviä ribsejä (22,90). Täydellisen mehevät kylkipalat chilillä voimaannutetun bbq-kastikkeen kera. Hitunen suolaa olisi tehnyt niistä täydellisiä, mutta ovathan nämä yksiä parhaita maistamiani ribsejä. Chiliä juuri sopivasti. Barbecuen hienoa, ajan kanssa hankittua makua ei saa peittää.

Lankulle erikoisannos, jonka tarkoitus on maistattaa lettuannoksen sisään menevää, savustettua ja hiidenhillolla höystettyä vuohenjuustoa sekä bataattiranskalaisia. Pidän yleensä vuohenjuustosta maun antajan roolissa, en pelkästään mätkäistynä salaatin päälle. Juuri sopivan sulavaksi lämmitetty juusto toimii erinomaisesti ja hiidenhillo komppaa vahvaa makua mukavasti. Bataattiranut ovat rapsakkaasti kuorrutettuja ja hoitavat hommansa.

Sitten kevyemmin pikkuannoksella caesar-salaattia jättikatkarapuvartaalla kruunattuna (14,90). En osta tai tilaa likimain koskaan jättikatkiksia niiden taustojen takia ja koska laatu on pakkasesta otettuna kärsinyt varsin paljon. Silti pidän niistä salaa näinkin ja otan hiljaa hymyillen vartaan vastaan. Oikein jees ja kypsyys maltillisen hyvä. Salaatissa voisi olla makua enemmänkin.

Kuulen ympäriltä voihkinaa vatsan täynnäolemisesta. Tänne vielä mahtuu hyvin. Vaikka tuo keittiöpäällikö Jussi Saarisen tuoma maistiainen Reuben Breadista (19,90). Leipäsen päällä savustettuja naudan brisket-siivuja chili-bbq-soosilla valeltuna, jalapeno-cheddarkastiketta, coleslaw’ta, marinoitua punasipulia ja loraus Reubenin sielua, russian-kastiketta. Yllättävän erilainen näkemys verrattuna aiempiin maistamiini, mutta ei lainkaan huonolla tavalla. Itse asiassa, pirun hyvä näkemys. Brisket näyttää, mihin keittiö bbq-savustimen äärellä pääsee. Harvinaista herkkua Tampereella. Maut muutenkin tasapainossa.

Public House Huurre pääsi yllättämään. Luulin viettäväni illan burgerien parissa. Sainkin huomata Tampereelta löytyvän ehtaa bbq-henkeä ja -osaamista. Ja kylkeen seinän takana pantua käsityöläisolutta. Itse kun vasta aloittelen hiiligrillaukseen perehtymistä, on upeaa, että siirtolapuutarhan yksi lähimmistä ravintoloista tarjoilee juuri sellaista ruokaa, jota haaveilen osaavani itsekin joskus tehdä. Mutta tullaan ensin tutuiksi uuden The Bastard-grillin kanssa ja jatketaan siitä joskus savustimeen. Sen aikaa saa Huurre palvella.
PS. Kertaan vielä, että kuvan annokset olivat meille sovitettuja maisteluannoksia. Oikeat annokset ovat reippaasti suurempia.

Public House Huurre
Sammonkatu 46, Tampere


Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat