Viime aikoina myrskyn silmässä pyörähdellyt Midhill laajeni tänä vuonna Linnanmäeltä kahteen uuteen toimipisteeseen. Tampereella Hans Välimäen luotsaaman burgeriravintolan sijainniksi löytyi Särkänniemi.
Suomalaisen sosiaalisen median historiassa on ollut kaksi esimerkkitapausta huonosti hoidetusta asiakaspalautteesta. Nykymaailmassa sellainen roihahtaa helposti digiliekkeihin ja ravintolan maine koko internetissä on mennyttä. Lehtovaaran ja Nuevo Latinon aloittamaan vilttiketjuun liittyi männä viikolla myös Midhill. En pui aihetta enempää, koska monet mediat märehtivät aiheen jo vastenmielisen pitkälle ja tulin itsekin valistaneeksi Hansia yksipuolisesti Facebookin puolella. Lopputulemana Välimäen burgeripaikka keräsi tunnettuutta enemmän kuin millään markkinointikampanjalla olisi onnistuttu haalimaan. Vesilasin hinnoittelusta väännettiin kilpaa mitä ovelampia ja mitä säälittävämpiä vitsejä. Annan täydet sympatiat Midhillin henkilökunnalle, joka saa kuulla puhkikaluttuja nokkeluuksia hörönaurun saattelemana pitkin kesää. Vitsit kuitenkin unohtuvat, mutta Midhill-nimi säilyy muistissa.
Leipää ja sirkushuveja
Ravintola on Särkänniemen porttien sisällä eli burgeria maistaakseen täytyy ensin maksaa kympinhintainen aluemaksu, jolla pääsee myös ihailemaan Tamperetta Näsinneulan huipulta sekä nauttimaan nykytaiteesta Sara Hildénin taidemuseossa. Me olimme viettämässä pikkuporukalla ihan kunnon huvipuistopäivää rannekkeen (37 eur) kera. Pilvinen sunnuntaisää oli pitänyt asiakkaat kodeissaan ja saimme viilettää laitteissa ja Koiramäellä ilman jonoja. Sama tyhjyys oli ravintolassa. Viitenä vuonna Särkänniemessä työskennelleenä osasin arvostaa jonojen puutetta asiakkaan näkökulmasta.
Saatuamme listat, hakivat silmät tietenkin sen kuuluisan veden hinnan esiin. 3,50 euroa puolen litran pullosta. Hanavettä ei listalla lukenut. Se, mikä pisti silmään, oli virvoitusjuoman sama hinta. Mehu ja maito olivat vettä euron halvempia. Outoa. Valitsin kuitenkin oluen (6 eur/0,4 l). Halusin maistaa ihan perusjuustoburgeria (11 eur). Cheddarin, gruyeren ja roquefortin kesken valitsin perinteisimmän eli cheddarin. Vaimo nappasi porsaan grillikyljestä valmistetun Korean BBQ -burgerin (14 eur). Kylkeen yksi annos ranskalaisia perunoita (5 eur). Ruoka tuli hämmentävän nopeasti, alle viidessä minuutissa. Kurkkasin heti keittiöön ja laskin seitsemän henkilön olevan työntouhussa. Burgerista paistoi mehukkuus. Coleslawn nesteet tippuivat vaaralliseen tahtiin sämpylän välistä tähdäten syliin. Hampurilaisen koko oli kuitenkin sen verran pieni, että käsin syöminen ei tuottanut ongelmia.
Surkea mättökulttuuri
Ensi puraisu kertoi, missä mennään. Selkeissä mauissa, joissa ei ole annettu kikkailuille sijaa. Liha oli mehevää, ei siis liian tiivistä ja täydellisen mediumia. Sämpylä enemmän tai vähemmän itse tehtyä. Maut olivat varsin miedot, mutta syytä saa etsiä enemmän vallitsevasta käsityksestä burgereista. 95 % ravintolahampurilaisista maistuvat keskuskeittiölle. Kuten niin moni muukin katuruokakulttuurin osa (vrt. pizza ja kebab), ovat burgeritkin jääneet Suomessa mättöruokatasolle. Samoja kuivia läpikypsiä pihvejä, samoja mauttomia sämpylöitä, hivenen itse maustettua purkkimajoneesia, suolakurkkua, salaattia ja mautonta tomaattia. Grillimaustetta päälle, että maistuu. Midhillin burgerin kuuluisi mielestäni olla se lähtökohta, ei pirteä poikkeus bulkin keskellä. Tuosta voisi sitten lähteä rakentamaan chilisiä tai bbq-versioita tiukempaa makua hakeakseen. Olen varma, että moni tulee pitämään Midhillin burgeria hiukan mauttomana ja liian pienenä. Omaan tilanteeseen se oli tällä kertaa juuri passeli niin koon kuin maunkin puolesta. Ähkyolo huvipuistossa ei ole mukavaa. Kysykää vaikka siivoojilta. Korealaisen bbq-burgerin makua pystyy kuvailemaan samoin. Selkeä, raikas, yllättävän mieto, mutta maukas joka tapauksessa.
Ankanrasvassa paistetut ranskalaiset ansaitsevat erityismaininnan. Taisivat mennä top vitoseen. Kärkipaikalla lienee keikkuvan tamperelaisen Ravinteli Huberin vastaavat. Burgerin kyljessä ne täydensivät vatsantäyttötehtävääkin mallikkaasti.
Ja pihvi oli...
Midhill täyttää osaltaan sitä turhan suurta aukkoa, joka Suomen burgeririntamalle on kehkeytynyt. Kotitekoisen makuisia hamppareita, jotka palauttavat ruokalajin perinteitä bulkkiutuneen tarjonnan markkinataklauksen jälkeen. Sain pienet sävärit, mutta vain, koska muut tarjoavat niin huonoa.
Toim. huom. Mutta se veden hinta on joka tapauksessa suhteettoman korkea. Sen sijaan maksaisin mielelläni 1,50 euroa tuopillisesta jääkylmää hanavettä.
