Viinibaarista muuton myötä ruokaan laajentanut Latva koki kunnon happotestin Herkuttelevan Herraseuran saapuessa kylään.
Herkutteleva herraseura on muutaman kymmenen gastronomisia nautintoja arvostavan herrasmiehen, ammattilaisista ja ihan vain herkuttelijoista koostuva epämääräinen porukka, joka kokoontuu epämääräisen tiiviisti epämääräisellä kokoonpanolla ravitsemusliikkeisiin puhumaan epämääräisistä asioista.
Jos joku miettii ensimmäisenä, että miksi all male panel, niin ensimmäisenä tulee mieleen, ettei kukaan nainen taitaisi jaksaa kuunnella iltaa herrojen juttuja. Yli puolet dialogista sisältää heikosti kätkettyä tai ilmiselvää keskinäistä naljailua.
Itse ehdin ja jaksan lähteä mukaan melko harvakseltaan. Pistokeikat Tampereelta Helsinkiin ovat arkipäivänä sen verran puuduttavia erityisesti huonojen paluuyhteyksien takia. Tällä kertaa halusin välttämättä mukaan, kun testiin meni juuri Korkeavuorenkadulta Kasarmitorin ääreen muuttanut Latva.
Viinibaarina profiloitunut Latva laajensi paitsi tilojaan, myös konseptiaan vahvasti enemmän ruokaan. Keittiötä lähti vetämään Vuoden luomukokki 2016 ja Bocuse d´Or –ehdokas Benjamin Frostell. Juomapuoli säilyy enemmän etualalla baariloungen puolella. Keittiö on niin auki saliin kuin se vain voi olla. Kulmassa kutkuttelee lasin takana viinihuone. Latvan tila on yhtä aikaa moderni, mutta klassisella twistillä. Samaa voi sanoa palvelusta.
Herraseuran perinteisiin kuuluu tilata pöytään ravintolan koko lista ja maistella siitä. Ihan koko listaa ei tällä kertaa kannettu pöytään, koska valikoiduissakin paloissa oli syötävää kerrakseen. Tällaisissa tilanteissa en kirjaa ruokia ja nyansseja ylös, mutta nostan tässä esiin mieleenpainuvimpia makuja ja annoksia.
Alkuun kuitenkin aperitiivi, elämäni paras Bloody Mary, johon sai rutkasti voimaa haukkaamalla oheen tuotua kuivattua inkiväärisoiroa.
Sitten alkupaloihin. Erinomaiset leikkeleet. Reippaasti pikkelöidyt kasvikset yllättävät omaleimaisuudellaan. Ensinnäkin kirsikat, sienet, basilika ja tomaatit ovat pikkelöitynä yhdistelmänä vinkeä veto. En välttämättä innostu jokaisen mausta, mutta tykkään kokonaisuudesta ja ideasta.
Höysteeksi tarjoiltu juurileipä savumakrillitahnan kera on loistava. Tosin luulin aluksi levitteen olevan munakoisoa ja pelästyin kalaista makua. :)
Paikalle saapuu aperitiivikärry. Johan siitä ekasta drinksusta ehtikin vierähtää ainakin vartti. Mukava ohjelmallinen konsepti juhlistaa illallisen aloitusta. Ja toki se parhaista aineksista väännetty Dry Martinikin maistui.
Nyt tärähti. Perunarieskan kera tarjottu lardo pistää miettimään, mitä kaikkea joutuisin keittiössä vääntämään saadakseni aikaiseksi ruoan, josta pitäisin yhtä paljon. Miten läski ja leipä voivat toimia kimppaan näin täydellisesti?
Eteenpäin kohti tartaria Charolaisin sisäpaistista mustan valkosipulipyreen kera. Tartar nyt on aina hyvää, jos joku tolkku on ollut tekemisessä. Tämä ei kategoriassaan aivan iskenyt rakenteen, raikkauden ja maun pohjalta, mutta söin toki mielelläni loppuun. Samalla toisella vadilla oli tarjolla raikkaan maukasta, suolattua Benella-kirjolohta kirjolohenmädillä.
Seuraava vati piti sisällään erikoisen kombon chorizoa, jättikatkarapuja ja simpukkalientä. Makuja ei oltu onneksi revitelty ja paketti toimi yllättävän harmoniassa, vaikka ravut tällaisessa melkein väistämättä, ja nytkin, menevät pitkäksi.
Habanerokanaa en ymmärtänyt. Se oli hyvää ja tarjosi loistavan estradin esitellä habaneron hedelmäistä, joskin varsin tulista puolta. Latvan olemukseen en sitä hahmottanut. Niin makunsa kuin myös viiniparituksen mahdottomuuden takia. Toisessa paikassa olisin nostanut peukkua korkealle.
Mutta possun pluman päälle ymmärrän. Se on porsaan parhaita osia ja tarjoiltuna punajuuren ja marinoidun kirsikan kera nousi yksinkertaisuudessaan parrasvaloihin.
Paistettu ruijanpallas murskattujen herneiden, puikulaperunan ja kuusenkerkkä beaurre blancin oli onnistuneesti hienosteltu versio fish & chipsistä.
VR pakotti minut jättämään leikin tässä vaiheessa kesken ja vielä kehtasi odotuttaa itseään 45 min asemalla. Siinä ajassa ehdin nähdä hitusen jälkiruokia, mutta en maistamaan niitä.
Benjamin Frostellin luoma makumaailma tuo Latvaan omaleimaisen vireen. Vahvoja, selkeitä makuja, joissa raaka-aineet näyttäytyvät puhtaasti tai mielenkiintoisella uudella twistillä sävytettynä. Tarjotut viinit toimivat mallikkaasti, mutta en kirjoittanut niitä valitettavasti ylös. Oli kuitenkin loistava jälleen havaita, miten pari hienosti valittua viiniä pärjää erittäin laajan makukirjon keskellä.
