Haukimureketta, sinappimajoneesi, savuperunaa ja vaniljainen maustekurkku
Tampere seisoo korkeammalla kulinaarisella jalustalla muutaman pylvään voimin. Yksi pilareista on ravintola C. Ilkka Isotalon ja Christina Suomisen hengentuote ponnistaa raaka-aineiden kunnioittamisesta, puhtaista mauista ja paikoin yllättävistä, mutta mainioista viinivalinnoista. Olen ruokaillut ravintolassa muutamia kertoja, mutta pääosin lounaalla. Valitettavasti ne ovat toistaiseksi lopetettu. Olivat kaupungin parasta hinta/laatua. Kirjoitin illalliskokemuksestani 1,5 vuotta sitten. Silloin löytyi paljon hyvää, mutta jossain määrin myös parannettavaa. Paljon oli parannettukin.
Vietimme vaimon kanssa vuosipäivää ja lahjaksi saatu illalliskortti täytti tehtävänsä mainiosti. Syötäväksi kärrättiin ravintolan pisin kokonaisuus, Menu C (90). Sen kanssa nautimme suositusviinit puolikkaina. Tuhdin lounaan jälkeen ruokahalua joutui hiukan herättelemään, mutta kun koko ajan aktiivinen ruokailu kestää 4,5 h, ehtii siinä alkupään ruokia jo sulatellakin. Tuloksena joka tapauksessa elämäni paras ähky.
Suurin parannus edelliskertaan oli palvelussa. Tasokasta se oli viimeksikin, mutta nyt rennommalla ja luontevammalla otteella. Luetaan asiakasta ja heittäydytään mukaan pöydän tunnelmaan oli se sitten jäykistelyä tai letkeämpää fiilistelyä. Hienoa!
ALKUUN. Huippuhetkiä mahtui iltaan useita. Palvikylki-madeleine oli hauska pieni snacki alkuun haukimurekkeen ja savuperunan seurassa nautittuna. Seuraavaksi sain maistaa ensimmäistä kertaa sulkavaa. Varsin samantyyppinen kokemus kuin särki. Toimii savustettuna fiinilläkin lautasella toisten vahvojen makujen kera. Viskilän tilan maissikukko jatkaa kasvattajan laatulinjaa. Sillä ei voi erehtyä ja käsitys "kanakeitosta" hilautui pari pykälää ylöspäin maanläheisten rustiikkisten makujen saattelemana. Hauskin yllätys oli luomukaritsan munuainen. Yhdessä punajuuren kanssa se toi hienosti hillityn esittelyn turhan unohdetusta raaka-aineesta. Kampasimpukat vasikanluista keitetyssä consommessa jatkoi hienojen ja puhtaiden makujen sarjaa. Consommea olisin voinut hörppiä pitempäänkin. Todella yksinkertaista, mutta tyylikästä. Sahramirisotto lakritsin kera esitteli minulle aivan uuden makuparin, joka iski syvälle tajuntaan ensi haarukallisella. Aloin hahmottaa samalla omaa makuani tarkemmin. Pidän eniten yllättävistä, mutta täydellisistä makupareista ilman sen kummempia kaunisteluja. Välillä upeasti taiteillut annokset lukuisilla elementeillään tylsistyttävät, kun vastaan tulee näinkin simppeli annos, jonka maku pesee hifistelyt mennen tullen. Lakritsi ja sahrami. Muistakaa ne. Kuulette niistä vielä blogissa kotisovellusten muodossa.
