Raaka-aine, joka on nyt Suomessa suositumpaa kuin koskaan: "Käytetään entistä rohkeammin"
Tuoreyrtit ovat vakiinnuttaneet paikkansa suomalaisessa ruoanlaitossa, ja yrttejä käytetään nykypäivänä huomattavasti monipuolisemmin kuin ennen. Yrteistä valmistuu helposti vaikkapa kesän raikkain juoma.
Erilaiset yrtit vastaavat hyvin tämän päivän ruokatrendeihin: ne ovat terveellisiä ja antavat luonnollisesti makua ja väriä lähes mihin tahansa ruokaan ja juomaan. Ei ole tuokatrendiä, johon yrtit eivät sopisi, Järkikylältä todetaan.
Vuonna 1998 Järvikylässä tuotettiin 14 000 yrttiruukkua, kun vuonna 2016 vastaava luku ylsi 11,5 miljoonaan.
Suomalaisten suosikkiyrttien, tillin, basilikan ja persiljan, rinnalle on viime vuosina tullut valtava joukko uusia yrttejä, kuten Järvikylän tämän kevään uutuudet; valkosipuliruoho ja sitruunaminttu. Sitruunaminttu on Famifarmin markkinointipäällikkö Caroline Grotenfelt-Fyhrin mukaan erinomainen lisä niin juomiin, yrttiöljyihin, salaatteihin kuin leivonnaisiin.
– Tietyt yrtit ovat aina suosittuja, mutta yhä enemmän ihmiset ovat kiinnostuneempia myös niistä vieraammista yrteistä. Resepteissä näkee nykyisin paljon tuoreita yrttejä, ja niitä käytetään entistä rohkeammin – vaikka parantamisen varaa vielä on, Grotenfelt-Fyhr toteaa.
Yrteistä syntyy helposti vaikkapa kevään ja kesän raikkain juoma.
Viileän vihreä juoma (4 lasia)
1 litraa kylmää vettä
2 rkl chiansiemeniä
3 cm inkivääriä kuorittuna ja suikaloituna
10 oksaa minttua
10 oksaa thaibasilikaa
10 sitruunamelissaa
3 limen puristettu mehu
½ dl juoksevaa hunajaa
jäitä
Kaada vesi kannuun. Sekoita chiansiement ja inkivääri veteen ja lisää yrtit. Anna seistä kylmässä noin puoli tuntia. Lisää limemehu ja hunaja ja sekoita, kunnes hunaja on kunnolla sekoittunut mehuun. Kaada laseihin ja lisää muutama jääpala. Koristele yrteillä.
Resepti: Järvikylä
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
MasterChef Suomi
MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.
Suosituimmat reseptit
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Coleslaw á la Kari Aihinen
-
Kirsin lihapiirakat uunissa
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Mustikkapiirakka airfryerissa
-
Helppo marjapiirakka – onnistuu puolukoista, mustikoista tai vaikka herukoista
-
Kananmunakastike – legendaarinen kastike perunoille tai kalalle
-
Paistetut kantarellit
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka