Koronaviruspandemia on aiheuttanut monissa tunnetuissa pikaruokaketjuissa aamupalamyynnin romahtamisen. Yhdysvalloissa uutisoidaan koronan "tappaneen" pikaruoka-aamupalan, Suomessa tilanne on hieman erilainen.
Uutissivusto Business Insider kertoo monen tunnetun pikaruokaketjun kärsivän nyt aamupalamyyntien sakkaamisesta Yhdysvalloissa. Ongelmissa ovat tutut kansainväliset ketjut kuten McDonald's ja Starbuck's. Myyntien romahtaminen johtuu koronapandemian aiheuttamasta asiakaskadosta: kun ihmiset eivät matkusta samaan tapaan töihin, ei myöskään pikaruoka-aamiaisille ole normaalia kysyntää.
Korona "tappoi" aamupalan
Ennen pandemia-aikaa aamupala oli pikaruokakentällä kasvava markkina. Business Insiderin mukaan pikaruokaketjujen päivä- ja iltamyynti on pandemian aikana kasvanut, mutta korona "tappoi" aamupalan.
– Aamupala oli ennen pandemiaa ainoa kasvava markkina päivämyynneissä. Niinpä aamupalamarkkinoille tuli jatkuvasti lisää kilpailijoita, joka tuotti meille painetta, McDonald'sin toimitusjohtaja Chris Kempczinski sanoo.
Vaikka McDonald's onkin Yhdysvalloissa onnistunut haalimaan itselleen ison siivun aamupala-asiakkaista pandemian aikana, asiakasmäärät ovat olleet pieniä ja "kuollut aamupalamarkkina" vetänyt ketjun myynnit miinukselle.
Kahvilaketjuissa on huomattu, että aamupalan sijaan ihmiset tulevan nyt myöhemmin aamupäivällä kahviostoksille. Siksi esimerkiksi kahvilaketju Starbuck'sissa on otettu listoille yhä enemmän välipalavaihtoehtoja perinteisten aamupalaruokien sijaan.