Pesethän avokadot aina ennen käyttöä? Viranomainen varoittaa hedelmän käsittelyyn liittyvästä terveysriskistä

Avokado peseminen
Shutterstock

Jos haluat välttyä ikävältä bakteeritartunnalta, avokadot tulisi aina muistaa pestä huolellisesti ennen käyttöä. 

Jos olet tähän asti ajatellut, että avokadoja ei tarvitse pestä ennen käyttöä, tuore viranomaisraportti saattaa muuttaa mielesi. 

Yhdysvaltalaisen elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n tuoreen raportin mukaan listerian riski on avokadoissa yllättävän suuri. Viraston mukaan vuosina 2014–2016 tutkituista avokadoista peräti 17 prosenttia sisälsi listeriaa. Kyseistä bakteeria ei löydetty ainoastaan kuoresta, vaan myös hedelmälihasta (0,2 prosenttia tapauksista).

Veitsi kuljettaa bakteereita kuoresta hedelmälihaan

Vaikka hedelmälihasta löydettyjen bakteeritartuntojen määrä kuulostaa varsin pieneltä, kannattaa muistaa, että veitsi kuljettaa bakteereja helposti kuoresta hedelmälihaan. Ja koska suurin osa meistä leikkaa hedelmän halki ennen käyttöä, avokadon peseminen on taatusti enemmän kuin paikallaan. 

Avokadon peseminen ei vie paljoa aikaa, mutta se voi pelastaa sinut ikäviltä oireilta.

Virasto suosittelee puhdistamaan hedelmän vedellä ja harjalla, ja kuivaamaan sen talouspaperilla tai pyyhkeellä ennen käyttö. Ja sinun tulisi muistaa myös pestä kädet huolellisesti avokadon käsittelyn jälkeen.

Lähde: Guartzy   

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!