Perunamuusi uusiksi – klassikkoruoasta maukkaampaa helpoilla vinkeillä

perunamuusi
Shutterstock

Perunamuusi on klassikkoruoka, jota voi tuunata yllättävä helposti kauden juureksilla ja omilla suosikkiraaka-aineilla.

Ruokabloggaaja Hellapoliisi Kati Jaakonen vinkkaa tuunaamaan perunamuusia entistä maukkaammaksi lisäämällä siihen makua vaikkapa juuresten, vihannesten tai pekonin avulla.

– Oikeastaan mitkä tahansa juurekset sopivat. On hyvä muistaa että soseen joukkoon voi laittaa muutakin kuin juureksia, Hellapoliisi vinkkaa.

Perunamuusiin voi lisätä juureksista muun muassa mustajuurta, joka on väriltään vaalea, mutta antaa upean miedon maun soseelle. Myös palsternakka sopii perunan kaveriksi. Porkkana on makuna tuttu ja värimaailmaltaan upea, kuten myös punajuuri – ja molemmat näistä sopivat oivallisesti perunamuusiin.

– Perunasoseen joukkoon voi laittaa myös pinaattia tai nokkosta, kuullotettua sipulia tai vaikkapa rapeaksi paistettua pekonia, Hellapoliisi toteaa.

– Värimaailma on kiva ottaa huomioon, kun valitaan muita lisukkeita. Väriyllätykset ruokalautasella houkuttelevat syömään, joten sose saa mielellään olla muun väristä kuin sen kanssa tarjottavat lisäkkeet, Hellapoliisi jatkaa.

Valitse jauhoisia perunoita ja keitä erillään

Perunamuusiin sopivat kaikkein parhaiten jauhoiset perunat. Parhaimmillaan jauhoiset perunat soseutuvat koostumukseltaan miellyttävän kuohkeiksi. Juureksia ei kuitenkaan kannata keittää muusia varten samassa kattilassa perunoiden kanssa.

– Juurekset on hyvä keittää erillisessä kattilassa, sillä ne käyttäytyvät eri tavoin perunoiden kanssa. Ne tulee soseuttaa erikseen esimerkiksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa, kun taas perunat soseutuvat joko sähkövatkaimella tai perunasurvimella.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.