Pollo alla Parmigiana - parmesaanikana

MTV Oy, All rights reserved

En liiemmin tykkää lohturuoka-termistä, mutta se on vain paremman puutteessa vakiintunut omaankin sanavarastoon. 1-2 kertaa viikossa tekee mieli sellaista simppeliä, maukasta ruokaa, jonka ei tarvitse olla raskasta, mutta jota syödessä ei ajattele ravintoarvojakaan. Yksi tällaisista suosikeista on Pollo alla Parmigiana eli parmesaanilla ja mozzarellalla kuorrutettu, paneroitu kanafilee tomaattikastikkeella.

Tykkään ruokalajista niin paljon, että huomaan kirjoittavani siitä blogiin kolmatta ohjetta. Kaikki hyviä, mutta erilaisia. Tämän metodin bongasin Facebookista, jossa silmien eteen pyörähti lautasellinen ehtaa ruokapornoa ja pakotus kokeilla ohjetta asap. Se oli juuri niin helppoa kuin videosta voi päätellä.

Alkuun tuntuu hölmöltä paistaa paneroitu pinta rapsakaksi ja sen jälkeen upottaa kastikkeeseen, mutta kun ei hukuta täysin, niin idea säilyy ja homma toimii.

Söisin tämän jatkossa mieluiten yksinään. Vaikkapa italialaiseen tapaan niin, että pasta on tarjottu ensin ja tämän kanssa vaikka pieni kippo salaattia. Videon mallin mukaan tehtynä tulee hiukan mieleen mättöinen kanapasta.

VINKKI!Jos haluat nopeuttaa ruokaa, laita aluksi tomaattisoosi tulille eri kattilassa ja paista kana sillä välin. Silloin ruoka valmistuu puolessa tunnissa eikä varsinaiseen aktiiviseen tekemiseen kulu kuin vartti.

VINKKI 2! Tsekkaa myös kaksi muuta versiota: voimakkaampi tästä ja freshimpi tästä. Muista myös tämän ruoan äiti, ikilempparini munakoiso parmigiana.

Pollo alla Parmigiana

kahdelle

2 luutonta kanan rintafileetä, ohueksi nuijittuna

suolaa

mustapippuria

1 kananmuna

2,5 dl pankojauhoja (tai tavallisia korppujauhoja)

öljyä

400 g tomaattimurskaa

1 sipuli, hienonnettuna

2 valkosipulinkynttä, hienonnettuna

tuoretta basilikaa

1 dl parmesaania, raastettuna

1 pallo mozzarellaa

lehtipersiljaa

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Mausta nuijitut kanafileet suolalla ja pippurilla. Vatkaa kananmunaa kevyesti kulhossa. Upota fileet kananmunaan. Leivitä korppujauhoilla. Kuumenna paistinpannu, lorauta pohjalle öljyä ja paista fileiden pinta herkullisen kullanruskeaksi. Ota fileet pois pannulta. Lisää pohjalle hiukan öljyä ja kuullota hetki sipulia ja valkosipulia. Lisää mukaan tomaattimurska. Anna porista hiljalleen 10 min. Mikäli pannu kestää uunia, laita fileet kastikkeeseen ja jos ei niin kaada soosi ensin uunivuokaan ja lisää fileet sinne. Ripotte parmesaani kanojen päälle. Siivuta mozzarella ja levitä siivut kanojen päälle. Laita ruoka uuniin vartiksi. Ripottele pinnalle lehtipersiljasilppua ja tarjoile.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!