Pariskunta sai huonoa palvelua ravintolassa – aiheutti lähtiessään sokin tarjoilijalle

Kauppakeskus Rocca Al Mare (2)
Kuvituskuva.

Makenzie ja Steven Schultzin reaktio ongelmalliseen ravintolailtaan oli erikoinen.

Makenzie ja Steven Schultz viettivät romanttista iltaa ulkona vuonna 2014. Ravintolakokemus jäi heidän mieleensä – lähinnä siksi, että se oli kammottava. Parin reaktio ongelmalliseen iltaan oli kuitenkin erikoinen.

Pari ruokaili iowalaisessa Kazoku Sushi -ravintolassa, jossa vallitsi kaaos, kertoo wimp.com. Tarjoilija toi parille vettä 20 minuutin odottelun jälkeen, alkupalan 40 minuutin odotuksen jälkeen ja pääruoan vasta, kun tilauksesta oli kulunut tunti.

Schultzit eivät kuitenkaan kihisseet raivosta. Päin vastoin: he jättivät tarjoilijalleen sata dollaria tippiä erikoisesta syystä.

Makenzie selitti toimintaansa Facebook-statuksessaan.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

– Kyllä, ilta oli aika kamala, mutta oli selvää, että ongelma oli henkilökunnan vähyydessä, ei tarjoilijassa. Hän juoksi ympäriinsä kuin hullu eikä koskaan vaikuttanut ärtyneeltä. Laskimme, että hänellä oli yhdessä vaiheessa 12 pöytää ja baaritiski. Se on enemmän kuin yksi ihminen voi hoitaa, Schultz kuvasi tilannetta.

– Kun istuin tuolissani ja katselin häntä juoksemassa ees taas, pyytelemässä anteeksi odotusaikaa, sanoin Stevenille... Vau, tuossa mekin olimme ennen. Tarjoilemassa.

Makenzie ei kaipaa takaisin ravintolatyöhön, jota teki pelkkien tippien vuoksi. Schultzin pariskunta kuitenkin arvasi, ettei tarjoilija tule saamaan illasta tippiä, koska asiakkaat joutuvat odottamaan niin kauan. Niinpä he päättivät auttaa jättämällä ison tipin.

Pari poistui ravintolasta ennen kuin tarjoilija haki juomarahansa.

– En jaa tätä, jotta saisin kiitoksia. Jaan tämän ystävällisenä muistutuksena: ajattele tilanteen kokonaiskuvaa ennen kuin tuomitse. Ja muista aina, mistä tulit.

Mitä hyvältä tarjoilijalta vaaditaan? Katso video:

Lähde: Wimp.com

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!