Osaatko jo tehdä itse? Aivan järjettömän hyvä kastike pihville – menee taatusti jatkoon, jos kokeilet

liha kasike bearnaise
Bearnaise on ranskalainen klassikkokastike, joka sopii lihan, kalan ja kanan makupariksi. Shutterstock

Bearnaisekastike on ranskalaisen keittiön klassikko, jonka valmistaminen kannattaa opetella.

Täyteläinen bearnaisekastike syntyy helposti kotikeittiössä. Kun olet maistanut itse tehtyä versiota, et enää halua ostaa kaupan valmiskastikkeita.

Monet arvostetut keittiömestarit ovat sitä mieltä, että kastikkeella voi sekä pelastaa että pilata ruoan. Vaikka olisit valmistanut kuinka herkullisen pihvin tai mehevän kanafileen, voi huonosti valmistettu tai kaupasta valmiina ostettu kastike tuhota täydellisen makuelämyksen.

Siksi kannattaakin ehdottomasti kokeilla esimerkiksi täyteläisen bearnaisekastikkeen valmistamista itse. 

Täydellinen bearnaisekastike – kolme tärkeää vinkkiä

Nämä asiat kannattaa pitää mielessä bearnaisekastiketta valmistaessa, muistuttaa ruotsalainen ruokalehti Mitt Kök:

1. Tärkeintä on, ettei kastiketta kuumenna liikaa. Bearnaisekastike ei saa kiehua, sillä muuten se juoksettuu ja menee pilalle. Jos kastike alkaa kuplia liedellä, ota kattila välittömästi pois levyltä vähäksi aikaa ja pienennä lämpöä.

2. Sekoita, sekoita ja sekoita! Kun sekoittelet kastiketta vispilällä valmistuksen lomassa, saat siitä tasaisen sileää. Jos kastike sattuu muuttumaan rakeiseksi, kokeile vispata joukkoon hieman vettä.

3. Jos veden lisääminen ei auta, poista kastike liedeltä. Sekoita tämän jälkeen toisessa kattilassa liedellä yksi munankeltuainen ruokalusikalliseen vettä. Lisää sitten pikku hiljaa joukkoon rakeinen kastike.

Katso bearnaisekastikkeen resepti Makuja.fi-reseptipankista.

Naudan sisäfileepihvit ja helppo bearnaisekastike Mitä tänään syötäisiin -ohjelmassa:

Naudan sisäfileepihvit ja helppo béarnaisekastike 1:30

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.