Terveellisenä pidetyssä juomassa yhtä paljon sokeria kuin limsassa? Kulutus laskussa ympäri maailmaa

Appelsiinimehu kehoitetaan vaihtamaan veteen.

Appelsiinimehu tunnettiin pitkään aamupalan piristysruiskeena, mutta nyt se on joutunut asiantuntijoiden hampaisiin –  Business Insider's -sivuston uutisen mukaan se voi sisältää hurjan määrän sokeria. 

Appelsiinimehu kuului vuosikymmeniä oleellisena osana terveellisenä pidettyyn aamupalaan, mutta nyt asiantuntija toisensa jälkeen on siirtänyt sen epäterveellisten ruokien listalle, eikä ihme – Business Insider's -sivuston toimittajan mukaan yhdessä lasillisessa appelsiinimehua voi olla sokeria hurjat 27 grammaa, eli hieman alle 11 sokeripalaa. 

– Toki siinä on jonkin verran vitamiineja, jopa kuitua, mutta tutkimuksen mukaan paras tapa saada kumpaakin näistä ravinteista on syödä kasviksia, hedelmiä ja täysjyvää, Brodwin kirjoittaa viitaten Harvardin yliopiston tekemään tutkimukseen. 

Brodwin kirjoittaa Yhdysvalloissa myytävän appelsiinimehun sisältävän saman verran hiilihydraatteja kuin pussillinen M&M-karkkeja, ja sokeriakin on vain hieman vähemmän.  

Brodwin ei ole yksin, sillä useat terveysasiantuntijat ja bloggaajat ovat pitkään puhuneet apppelsiinimehua vastaan. Modern Health Monk -sivustoa ylläpitävä Alexander Heyne jopa varoittaa sen "tappavan sinut hitaasti". Myös Suomessa moni asiantuntija on ilmaissut huolensa mehujen suhteen: esimerkiksi THL:n tutkija Heli Kuusipalo kertoi YLEn haastattelussa litran appelsiinimehua ylittävän suositukset nelinkertaisesti. 

Valmismehun kulutus pudonnut myös Suomessa

Negatiivisella keskustelulla on ollut suuri vaikutus kuluttajiin, sillä appelsiinimehun kulutus on romahtanut Yhdysvalloissa nopeasti. 

Independent-lehden mukaan myös appelsiinimehujään myynti on pudonnut 39 prosenttia vuodesta 2012 ja tuoremehun 10 prosenttia. Floridassa, joka lukeutuu Yhdysvaltojen tärkeimpiin appelsiinin tuotantoalueisiin, on tilastoitu jo viides laskusuhdanteinen kausi putkeen. Bloogmberg-sivuston mukaan appelsiinituotanto kärsii suurimmista vaikeuksista sataan vuoteen. 

Suomalaisen Elintarvikeliiton antamien tietojen mukaan 100-prosenttisen appelsiinimehun myynti on laskenut myös Suomessa ja mehujen kulutus ylipäätään on laskenut 20–30 prosenttia vuodesta 2010. 

Independent-lehden mukaan trenditietoinen nykyamerikkalainen valmistaakin mehunsa itse, mikä näkyy valmismehujen myynnin laskussa.  Myös Suomessa mehustus on nouseva harrastus ja smoothiet ovat vallanneet nopeasti alaa terveystietoisten aamupalapöydissä. 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat