Irlantilainen Darren Nicholson matkustaa ympäri maailmaa varmistamassa, että Guinness-oluen juominen olisi yhtä suuri elämys aivan jokaisessa baarissa.
Olutyritys Guinnessin laatupäällikkö Darren Nicholson vieraili alkuviikosta Helsingissä tarkistamassa, tarjoilevatko helsinkiläisbaarit Guinnessia niille asetettujen sääntöjen mukaisesti. Miehen työnä on valvoa oluen laatua aina säilytyksestä asiakkaiden huulille saakka.
– Yritän vierailla kaikissa tärkeimmissä markkinamaissa ja varmistaa, että asiakkaille tarjoillaan parasta mahdollista laatua, Nicholson kertoo.
Helsingistä mies suuntaa Venäjälle ja siitä edelleen Sveitsiin. Syyskuussa mies vieraili Itävallassa, Hollannissa ja Saksassa. Suurten markkinamaiden jälkeen mies aikoo tutustua paremmin pienempiin markkina-alueisiin.
Mies nauttii uusien ihmisten kohtaamisesta
Nicholson on työskennellyt oluen parissa jo 26 vuotta, ja aloitti aikoinaan uransa Guinnessilla kesäapulaisena. Vuonna 1995 vakituisen työpaikan saatuaan Nicholson on työskennellyt niin myynnissä kuin kehitellyt uusia tuotteitakin. Nyt mies keskittyy tuomaan laadunvalvontaan tuoreita näkökulmia.
Guinness on Diageo-yhtiön valmistamaa stout-olutta, jota on valmistettu vuodesta 1759 lähtien.
Nicholson kertoo nauttivansa työssään etenkin uusien ihmisten kohtaamisesta.
– Nautin siitä, että saan tavat ihmisiä. Kaikki ovat ystävällisiä ja haluavat pitää hauskaa ja nauttia. Ja tietysti pidän myös siitä, että saan välillä juoda olutta, Nicholson toteaa.



