Olisitko uskonut? Tämä maa on olutkulttuurin edelläkävijä

Naapurimaassamme olut juodaan pääasiassa vahvana.

Oluenystävän ei tarvitse matkustaa Keski-Eurooppaan nauttiakseen hyvästä olutvalikoimasta, sillä jo piipahdus länsinaapuriimme riittää.

Ruotsin Alkossa, eli Systembolagetissa olutvalikoima on huomattavasti suurempi Suomen valikoimaan verrattuna. Alkon tilastojen mukaan vuonna 2013 meillä myytiin 441:tä erilaista olutta. Jos luku kuulostaa suurelta, kannattaa tutustua naapurimaamme olutvalikoimaan.

Systembolageteiden valikoimissa on nimittäin tällä hetkellä myynnissä jopa 2407 erilaista olutta, eli yli viisinkertainen määrä Suomen vastaavaan lukuun verrattuna.

Kysyntä selittyy alkoholilailla

Systembolagetilla oluiden kysyntä on 25-kertainen Alkon olutkysyntään verrattuna. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ruotsalaiset olisivat keskimääräistä suurempia oluiden kuluttajia. Maiden alkoholimonopolien myyntilukuja ei voi verrata keskenään.

Alkon asiakasneuvonnan mukaan Ruotsin runsaampi kysyntä selittyy pääasiassa alkoholilailla. Ruotsissa yli 3,5 % vahvuisten alkoholijuomien myynti on kielletty päivittäistavarakaupoissa, jolloin suurin osa oluen myynnistä tapahtuukin juuri Systembolageteissa.

Suurin osa ruotsalaisten kuluttamasta oluesta on vahvaa. Ruotsalaiset juovat oluensa keskimäärin 5,5-prosenttisena, kun taas Suomessa juodaan keskimäärin 4,6-prosenttista, ruokakaupasta hankittua olutta.

Olutkulttuurin edelläkävijä

Pääasiallinen syy laajaan olutvalikoimaan on Ruotsin Suomea ja muita Pohjoismaita edellä oleva olutkulttuuri. Yhdysvaltalainen olutlehti All About Beer kertookin ruotsalaisten olevan kokeilunhaluisia oluenkuluttajia.

Naapurimaassamme suomalaisten suosiossa olevien lager-oluiden kulutus on vähäistä, sillä ruotsalaiset juovat mieluiten vahvempia tuontioluita. Erityisesti suosiossa ovat IPA-oluet.

Vaikka olemmekin hieman Ruotsia jäljessä, myös meillä olutkulttuuri on nousemassa suureksi trendiksi. 

Suomalaiset ovat alkaneet kiinnittämään yhä enemmän huomiota olutvalintoihinsa. Kasvavan kysynnän myötä myös olutvalikoima tulee varmasti laajentumaan. 

Lähteet: Alko, Systembolaget, Panimoliitto, All About Beer-magazine

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.