Maa- ja metsätalousministeriöstä tiedotetaan Euroopan komission asetuksesta, joka sallii perinteisten savustettujen tai palvattujen liha- ja kalatuotteiden myynnin jatkossakin Suomessa.
Videolla uutisklippi vuodelta 2017 EU:n kaavailemasta kinkkukiellosta
Euroopan komissio on antanut asetuksen, joka sallii pysyvästi tavallista korkeammat enimmäisrajat PAH-yhdisteiden pitoisuudelle meillä perinteisin menetelmin savustetuille liha- ja kalatuotteille, kertoo Maa- ja metsätalousministeriö.
Komission päätös tarkoittaa sitä, että Suomessa voidaan myydä perinteisesti savustettuja tai palvattuja liha- ja kalatuotteita myös jatkossa. Vuonna 2017 väläyteltiin jo "kinkkukieltoa", kun uutisoitiin ensimmäisen kerran EU:n säädöksistä.
– Savustus on perinteisenä valmistusmenetelmänä osa suomalaista ruokakulttuuria. Sen jatkuminen Suomessa on nyt taattu pysyvällä poikkeusluvalla. Olen vakuuttunut, että terveellisyys ja perinteet mahtuvat samaan ruokapöytään jatkossakin, toteaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.
