Nelihenkiseltä perheeltä kuluu noin 1000 euroa kuussa ruokaan: ”Helposti ihmiset ostavat tarjouksesta suuria määriä ja luulevat säästävänsä”

Näin säästät ruokalaskussa 8:00 Näin säästät ruokalaskussa

Marttaliiton kotitalousneuvoja Outi Mehto ja Pellervon taloustutkimus PTT:n maatalousekonomisti Heini Lehtosalo antoivat Huomenta Suomen lähetyksessä hyviä vinkkejä ruokalaskun pienentämiseen. 

Muutaman vuoden takaisen laskelman mukaan nelihenkiseltä perheeltä, johon kuuluu vanhemmat ja kaksi teini-ikäistä lasta, kuluu noin reilu tuhat euroa kuukaudessa ruokaan. Tämä on asiantuntijoiden mukaan realistinen keskiarvo. 

Kuluttajia on kuitenkin paljon erilaisia; osa käyttää ruokaa paljon, osa hyvin vähän rahaa. Jos omat ruokamenot tuottavat harmaita hiuksia, asiantuntijoilla on tarjota tähän helppoja ratkaisuja. 

Kaappien sisältö kannatta tarkistaa

Suunnitelmallisuuden sanotaan olevan yksi parhaista keinoista säästää ruokamenoissa, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Mehton mukaan tärkeää olisi aina ennen kauppaan lähtöä tarkistaa, mitä siellä kaapeissa on jo valmiina. Tällä keinolla tojutaan hävikin syntymistä.

– Voi vaikka ottaa aamulla kuvan jääkaapista, ja kun menee kauppaan, hankkii sieltä sesongin mukaisia tuotteita, jotka ovat edullisia, Outi Mehto neuvoo.

Vaikka tarjoukset ovat hyvä keino säästää rahaa, myös niiden kanssa kannattaa olla tarkkana. 

– Helposti ihmiset ostavat tarjouksesta suuria määriä ja luulevat säästävänsä, mutta puolet siitä saattaa mennä roskiin, kun sitä ei ehdi käyttämään, Mehto toteaa. 

Kuinka paljon kotitalousneuvoja itse käyttää rahaa ruokaan? Onko ruoka Suomessa liian kallista? Katso koko haastettelu ruokavinkkeineen alusta löytyvältä videolta. 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!