Nämä kinkut joulupöydän uusia hittejä – ostatko sinäkin?

joulukinkku
Shutterstock

Luomukinkkujen ja tuoresuolattujen vaihtoehtojen kysyntä kasvaa vuosi vuodelta.

Suomalaisten suosikkikinkku on 5–7 kilon painoinen juhlakinkku, joka voi olla joko luuton tai potkallinen, kertoo Lihatiedotus. Suosiotaan kasvattavat kuitenkin joka vuosi myös luomu- sekä tuoresuolatut kinkut. 

Suomalaista luomukinkkua onkin tänä vuonna saatavilla aiempaa paremmin. Pro Luomu arvioi, että joulumarkkinoille tulee suomalaisia luomukinkkuja yhteensä noin 120 000 kg.

– Kotimaisten luomukinkkujen kohdalla on tapahtunut iso muutos. Tähän asti luomukinkut on myyty aina hujauksessa, mutta tänä vuonna saamme luomukinkkuja myyntiin kaksinkertaisen määrän aikaisempaan verrattuna, sanoo ryhmäpäällikkö Antti Oksa S-ryhmän marketkaupasta.

Tuoresuolattujen osuus S-ryhmän kinkkumyynnistä on noin viidennes. Myynti on Oksan mukaan kasvanut joka vuosi. 

Tuoresuolatut joulukinkut tekevät kauppansa myös Stockmannilla. Helsingin Stockmannin Herkun tuoteryhmäpäällikkö Teuvo Koivisto sanoo tuoresuolattujen viljaporsaan kinkkujen ja luomukinkkujen olevan myymälän kysytyimpiä vaihtoehtoja.  

– Asiakkaat haluavat, että kinkku on kotimaista, tuoresuolattua ja viljalla tai luomuviljalla ruokittua. Ne ovat tärkeimmät kriteerit. Trendi on ollut samansuuntainen jo useampana vuonna.

– Joulu on tärkeä juhla, ja asiakkaamme haluavat panostaa laatuun.

Ruokakesko kehottaa ajoittamaan tuoresuolatun kinkun hankinnan joulun pyhiä edeltävään alkuviikkoon. Luomukinkkua haluavien kannattaa Ruokakeskon mukaan varmistaa saatavuus omasta kaupasta.

Joulukinkut pähkinänkuoressa

- Perinteinen joulukinkku on suurin kaupan oleva kinkku. Se on aina luullinen ja painaa 8–12 kiloa.

- Juhlakinkut ovat 5–7 kiloa painavia verkkoon pakattuja kinkkuja, joissa on usein potkaluu mukana. 

- Kinkkurullat ovat luuttomia ja rasvattomia verkkoon pakattuja 3–5 kiloa painavia joulupaisteja.

Tuuli Lindgren, tuuli.lindgren@mtv.fi

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!