Näin paljon kohuttuja lihatuotteita tarjotaan suomalaisissa päiväkodeissa

World Health Organisationin mukaan nakit voivat altistaa syövälle.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan prosessoitu liha aiotaan luokitella suolistosyövälle altistavaksi. Makuja.fi otti selvää, kuinka paljon prosessoitua lihaa on tarjolla suomalaisissa päiväkodeissa.

WHO:n aloittama lihakohu merkitsee käytännössä sitä, että makkara, kinkku ja pekoni on yhdistetty syöpään. Suomalaisissa päiväkodeissa ei kuitenkaan ryhdytä kohun myötä äkillisiin muutostoimiin, sillä prosessoitua lihaa on listoilla jo nyt niukasti.

TIESITKÖ? Prosessoidun ja punaisen lihan haitat on otettu huomioon myös Suomen virallisissa ravitsemussuosituksissa. Suomalaisten ravitsemussuositusten mukaan kypsiä lihavalmisteita ja kypsää punaista lihaa tulisi käyttää enintään 500 grammaa viikossa. Syöpäjärjestöjen suosituksissa muistutetaan, että runsas lihan syönti lisää paksusuoli- sekä peräsuolisyövän riskiä. Haitallisena pidetään nimenomaan punaista lihaa, eli sian-, naudan- ja lampaanlihaa. Myös jalostetut lihavalmisteet, kuten makkarat, nakit, kinkut ja meetvursti lisäävät syöpäriskiä, koska valmistusprosesseissa syntyy syöpää aiheuttavia yhdisteitä. 

– Ruokalistalla oleva tuotevalikoima suunnitellaan voimassa olevien ravitsemussuositusten ja viranomaisten antamien erillisohjeiden mukaisesti, Varhaiskasvatusviraston ruokapalveluvastaava Erja Suokas kertoo Makuja.fi:lle.

Muutoksia ruokalistoihin tehdään kuitenkin nopeasti, jos ravtsemukseen liittyvä virallinen ohjeistus muuttuu jatkossa.

– Mikäli lasten ravitsemukseen liittyvä virallinen ohjeistus muuttuu, tulemme huomioimaan muutokset ruokalista- ja tuotesuunnittelussa yhteistyössä palveluntuottajan kanssa, Suokas jatkaa.

Lounas päiväkodeissa

Makkaraa tai kinkkua tarjotaan päiväkodeissa lounaalla kuuden viikon aikana yhteensä kolme kertaa. Näistä kolmesta kerrasta yhden kerran lapsille tarjotaan makkara- tai siskonmakkarakeittoa, yhden kerran makkara- tai nakkikastiketta sekä yhden kerran kinkkukiusausta.

Näiden lisäksi lounaalla tarjotaan muuta punaista lihaa eli nautaa, sikaa tai lammasta yhteensä kymmenen kertaa jokaisen kuuden viikon jakson aikana. Tämä tarkoittaa käytännössä 1–3 tarjoilukertaa viikossa.

Aamu- ja välipala päiväkodeissa

Kerran kuudessa viikossa lapsille tarjotaan päiväkodissa nakki sämpylän sisällä. Lisäksi kokolihaleikkelettä, kinkkulevitettä, makkaraa tai maksamakkaraa on tarjolla kahtena päivänä viikosta. Leikkeleiden ohjeellinen annoskoko on kuitenkin hyvin pieni, eli esimerkiksi yksi viipale kinkkua lasta kohden. Lisäksi kerran kuuden viikon aikana päiväkodeissa tarjoillaan jauhelihapiirasta.

 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.